Ajankohtaista
Levollisin mielin suviseurojen avajaisia kohti
Päätoimikunnan puheenjohtaja Tapani Kinnusen kännykkä soi usein. Palavereja on paljon, monista asioista pitää sopia. Silti miehen kasvoille nousee herkästi iloinen hymy. ”Viime aikoina on vahvistunut tunne siitä, että suviseurat toteutuvat – laivaa ei enää pysäytä mikään. Valmiudet seurojen alkamiseen ovat hyvät. Kenttä on viimeistelty, rakennukset pystyssä, väki ympärillä ja itsekin levollisella mielellä”, hän summaa tuntemuksiaan reilu viikko ennen seurojen avajaisia.
SRK:n suviseuroja Valkealaan järjestää kolmetoista Etelä-Suomen rauhanyhdistystä. Talkooväki on tullut seurakentälle kerta toisensa jälkeen laajalta alueelta, jotkut jopa kahdensadan kilometrin päästä. ”Alussa oli huoli, että miten väen saa sitoutumaan ja ottamaan vastuun. Huoli on ollut turha. Esimerkiksi lauantaitalkoissa etukäteen ennustettu talkoolaisten määrä on joka kerta ylittynyt. Myös toimikuntien työskentelystä kantautuneet viestit ovat kertoneet tekemisen meiningistä, innosta ja ilosta sen johdosta, että suviseurat ovat nyt Etelä-Suomessa ja erityisesti Kymenlaaksossa”, Tapani Kinnunen kertoo.
Aivan erityisesti hän haluaa huomioida lähialueen väen. ”Niin lehdistö, radio, paikalliset isännät kuin viranomaisetkin ovat suhtautuneet hyvin myönteisesti. He ovat halunneet tukea seurojen järjestelyjä ja olla myös työssä mukana. On isäntiä, jotka ovat olleet talkoissa traktoreineen lähes joka ilta. Monet ovat antaneet mökkejään ja omakotitalojaan majoituskäyttöön”, päätoimikunnan puheenjohtaja toteaa kiitollisena.
Hänen ajatuksissaan päällimmäisenä on rukouksen mieli, että järjestelyt sujuisivat hyvin loppuun asti ja Jumala siunaisi seurat. ”Tärkeintä on, että evankeliumin ääni saisi kuulua niin tämän seutukunnan asukkaille kuin kauempaakin tuleville seuravieraille”, Tapani Kinnunen kiteyttää.
Suviseuratiedotus
21.6.2007
Ajankohtaisuutiset
- Sorkkaraudan luovutus symboloi vastuun siirtymistä Sieviin (2.7.2007)
- Englanninkielinen jumalanpalvelus Vuohijärven kirkossa – Divine Service in Vuohijärvi Church (1.7.2007)
- Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksen johtokunnan puheenjohtaja vaihtui (30.6.2007)
- Julistetussa sanassa on evankeliumin elävä ääni – avajaiset perjantaina (29.6.2007)
- Pyhä Henki avaa Jumalan sanaa – aattoseurat alkoivat (28.6.2007)
- Kalkkiviivojen avulla oikealle paikalle – suviseurakenttä avattiin (27.6.2007)
- Suviseurojen ilme ensimmäisen tiedotustilaisuuden aiheena (25.6.2007)
- Seuraradio valmiina palvelukseen (22.6.2007)
- Levollisin mielin suviseurojen avajaisia kohti (21.6.2007)
- Valtaosa suviseurojen työkutsuista on postitettu (30.5.2007)
- Kenttätalkoot käynnissä täydellä teholla (5.5.2007)
- Suviseurojen tiedotusväki kouluttautumassa (20.3.2007)
- Suviseuravalmistelut ovat edenneet suunnitelmien mukaan (20.1.2007)
- Talkoovastuuhenkilöt saivat ajantasaista tietoa Helsingin rauhanyhdistyksellä (20.1.2007)
