Ajankohtaista
Suviseuravalmistelut ovat edenneet suunnitelmien mukaan
"Suviseuravalmistelut ovat edenneet suunnitelmien mukaan", toteaa hollolalainen Aimo Koskelo. Hän vetää järjestelyosastoa, joka huolehtii suviseurojen kenttärakenteiden ja muun infrastruktuurin rakentamisesta.
Tulevan suviseura-alueen raivaustyöt on saatu päätökseen joitain pieniä kunnossapitotöitä lukuun ottamatta. Lentokentän reuna-alueilta on parin vuoden kuluessa raivattu metsää tasaiseksi nurmikentäksi, jolle voidaan sijoittaa seuroihin saapuvat asuntovaunut. Seurateltan paalutukset on tehty syksyllä valmiiksi, samoin ravintolakatoksen pohja.
Toimikuntien toimintasuunnitelmat on valmisteltu syksyn aikana. Tällä hetkellä on alkamassa vapaaehtoisten työntekijöiden työvuoroista sopiminen - työvuoroja tarvitaan seurojen valmisteluissa 10 000 ja seurojen aikana 7 000.
Aimo Koskeloa ilahduttaa se into ja sitoutuneisuus, jolla seurojen järjestelyistä vastaavien Rauhanyhdistysten väki on tarttunut valmistelutöihin. Myös viranomaiset ovat tarjonneet auliisti kaiken mahdollisen tuen ja avun, ja sama myötämielisyys on näkynyt seudun asukkaiden suhtautumisessa suviseurahankkeeseen.
Helsinki
20.1.2007
Ajankohtaisuutiset
- Sorkkaraudan luovutus symboloi vastuun siirtymistä Sieviin (2.7.2007)
- Englanninkielinen jumalanpalvelus Vuohijärven kirkossa – Divine Service in Vuohijärvi Church (1.7.2007)
- Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksen johtokunnan puheenjohtaja vaihtui (30.6.2007)
- Julistetussa sanassa on evankeliumin elävä ääni – avajaiset perjantaina (29.6.2007)
- Pyhä Henki avaa Jumalan sanaa – aattoseurat alkoivat (28.6.2007)
- Kalkkiviivojen avulla oikealle paikalle – suviseurakenttä avattiin (27.6.2007)
- Suviseurojen ilme ensimmäisen tiedotustilaisuuden aiheena (25.6.2007)
- Seuraradio valmiina palvelukseen (22.6.2007)
- Levollisin mielin suviseurojen avajaisia kohti (21.6.2007)
- Valtaosa suviseurojen työkutsuista on postitettu (30.5.2007)
- Kenttätalkoot käynnissä täydellä teholla (5.5.2007)
- Suviseurojen tiedotusväki kouluttautumassa (20.3.2007)
- Suviseuravalmistelut ovat edenneet suunnitelmien mukaan (20.1.2007)
- Talkoovastuuhenkilöt saivat ajantasaista tietoa Helsingin rauhanyhdistyksellä (20.1.2007)
