Ajankohtaiset artikkelit

Talkoot Oripään Suviseurakentällä ovat alkaneet

Oripään lentokentälle rakentuu kesäkuun lopulla keskisuuri suomalainen kaupunki monine palveluineen. Oripäähän odotetaan 60 000 seuravierasta. Seuraohjelma koostuu seurapuheista, lauluista ja jumalanpalveluksista seura-alueella sekä lähialueiden kirkoissa. Seuroihin tullaan hiljentymään, laulamaan sekä tapaamaan ystäviä.

Suviseurat järjestetään vapaaehtoistyönä. Talkoisiin kutsutaan mukaan myös kaikkia alueen asukkaita ja asiasta innostuneita. Talkoissa riittää töitä kaiken ikäisille ja kaikki pääsevät kykyjensä mukaan osallistumaan tapahtuman järjestelyyn.

Talkoita pidetään lauantaisin ja iltaisin. Päivätalkoot pidetään 1.6.2009 alkaen kaikkina arkipäivinä. Kevään aikana alueelle tehdään muun muassa teitä, siltoja, rakennuksia ja putkistoja. Nämä rakenteet ovat pääosin valmiina juhannukseen mennessä. Alueelle pystytetään yhteensä 84 rakennusta, joista pääosa on kevytrakenteisia telttoja. Uuden Oripään suviseuroihin valmistuvan seurateltan (80 m x 35 m) pystytys aloitetaan viikon 25 alkupuolella.

Seuroja valmistellaan noin 10 000 talkootyövuoron voimin.


Yhteydenotot ennen suviseuroja Mari Leppänen, 050 3543 248, mari.inka.leppanen@evl.fi
Yhteydenotot ke 24.6. alkaen Suviseurojen tiedotustoimisto, 044 0809 083
suviseuratiedotus@suviseurat.fi
kuvapalvelu@suviseurat.fi

Lisätietoja: www.suviseurat.fi

Halutessanne voitte haastatella seuraavia henkilöitä:

Antti Penninkangas p. 0400 953 190, kenttätoimikunnan puheenjohtaja. Tietää mitä ja miten suviseurarakentamista tehdään.

Jouni Ritala p. 0400 788 894, kenttätoimikunnan sihteeri. Hän vastaa kenttätoimikunnassa tiedottamisesta ja puhtaanapitoasioista. Jouni on toiminut vuosikymmeniä tuotantoneuvojana Oripään seudulla, joten hän tuntee paikallisia maatiloja ja viranomaisia. Yhteistyön jatkaminen paikallisten tuttujen kanssa suviseurojen järjestämisessä on ollut luontevaa.

Elvi Ritala p. 0400 788 894, talkoolainen.

Jari Hakala p. 0400 643 516, talkoolainen.

Markku Pietilä p. 040 550 8778 ja poikansa Panu Pietilä p. 040 527 7755, urakoitsijoita ja talkoolaisia. He aloittivat kentän metsäalueiden jyrsinnän 2005 syksyllä. Jyrsittävä alue on yht. 91 ha. Tänä keväänä jyrsitään loput 8 ha. Panu on käynyt talkoissa koneiden kanssa.

Markku Kuismin p. 0500 124 302 ja poikansa Mika Kuismin p. 0500 726 564, urakoitsijoita ja talkoolaisia. Markku kaivaa vessan kaivannot ja vesijohdot. Mika on ollut risutalkoissa ja tukkien ajossa.

Paavo Mäkimattila p. 050 553 9033, lentopaikan päällikkö. Hän vastaa lentokentän turvallisuudesta ilmailuhallinnolle. Paavo on hoitanut monet kenttään liittyvät käytännön järjestelyt vuodesta 2004 alkaen. Hän on kouluttanut mm. talkoorakentamisen vastuuhenkilöt sopeutumaan yhtäaikaiseen rakentamiseen lentotoiminnan ollessa käynnissä.

Talkookuvia:

Lisää kuvia saa Antti Partaselta p. 050 4060 831 , partanen.antti@gmail.com

20.5.2009 18:56
Suviseuratiedotus

Ajankohtaiset artikkelit