Ajankohtaiset artikkelit

Uusi suviseurateltta pystytettiin kahdessa päivässä

Uuden suviseurateltan pystytys onnistui hyvin. Maanantaina 15. kesäkuuta pystytettiin 10 kaksitoistametristä teltan keskimastoa ja ankkuroitiin kaikki seinätolppien harusten kiinnityslevyt puolitoistametrisillä teräksisillä ankkurointinauloilla. Sääolosuhteiden takia telttakankaan nosto siirrettiin tiistaihin, jolloin teltta oli harjakorkeudessa kello 17.00. Keskiviikkona pystytään telttasakasti, joka liitetään telttaan kolmemetrisellä yhdyskäytävällä.

Seuraavilla keroilla teltan pystytys käy nopeammin. Ensimmäinen kerta oli myös koulutustilaisuus telttamestareille, jotka vuorollaan vastaavat teltan pystytyksestä tulevissa suviseuroissa. SRK:n telttahankintaryhmän puheenjohtaja Hannu Tuohimaa kertoi, että pystytyksessä ei ilmennyt mitään suuria hankaluuksia eikä yllätyksiä:
– Keskimastojen noston aikana ilmeni, että mastoharusten määrää on syytä lisätä. Alkuperäisen suunnitelman mukaan niitä oli vain päätymastoissa, mutta ne laitettiin kaikkiin mastoihin.
– Uusi teltta on turvallinen ja valoisa. Uuden teltan tilavuus on merkittävästi suurempi kuin entisessä. Siksi ilman laatu on parempi erityisesti helteillä. Myös tuuletusmahdollisuus paranee, koska seinäkankaat on helppo avata, totesi Hannu Tuohimaa.

Viestiliikennetoimikunnan puheenjohtaja Eero Pellikka katseli uudessa teltassa tyytyväisenä ympärilleen:
– Uskoisin, että tähän telttaan saadaan hyvin toimiva äänentoisto.

Vanha seurateltta on käytössä vielä tänä vuonna maakunnallisissa opistoseuroissa Jämsässä, Reisjärvellä ja Ranualla.

Kuvia suviseurateltan nostosta

Telttamastot pystytettiin maanantaina ja telttakankaat levitettiin tiistaiaamuna nostoa varten.
Telttamastot pystytettiin maanantaina ja telttakankaat levitettiin tiistaiaamuna nostoa varten.

Seurateltan 12-metriset ristikkomastot ankkuroidaan maahan metallilevyjen ja 1,5 metriä pitkien teräksisten ankkurointinaulojen avulla. Telttakangas nostetaan ylös ns. räikkätaljalla. Maston alapää ympäröidään 2,20 metriä korkealla telttakankaalla kiipeilyn estämiseksi.

Pojat esittelevät teltan maaston ankkuroinnissa käytettävää teräksistä 1,5-metristä ankkurointinaulaa. Samanlaista naulaa käytetään maston ja seinätolppien harusten ankkuroinnissa.
Pojat esittelevät teltan maaston ankkuroinnissa käytettävää teräksistä 1,5-metristä ankkurointinaulaa. Samanlaista naulaa käytetään maston ja seinätolppien harusten ankkuroinnissa.

Ennen telttakankaan nostoa pystytettiin 2,20 m pitkät seinätolpat.
Ennen telttakankaan nostoa pystytettiin 2,20 m pitkät seinätolpat.

Kun telttakangas toiselta pitkittäisellä sivulla nostettiin seinätolppien varaan, tuuli pääsi ”aaltoiluttamaan” telttakangasta.
Kun telttakangas toiselta pitkittäisellä sivulla nostettiin seinätolppien varaan, tuuli pääsi ”aaltoiluttamaan” telttakangasta.

Kattokankaan harjakorkeus on 10,7 m. Mastojen välissä sisäkorkeus on 7,8 – 8 m. Kuvassa telttakangas ei ole vielä harjakorkeudessa.
Kattokankaan harjakorkeus on 10,7 m. Mastojen välissä sisäkorkeus on 7,8 – 8 m. Kuvassa telttakangas ei ole vielä harjakorkeudessa.

Uusi seurateltta tiistaina 16.6.2009 iltapäivällä kello 15.00. Teltta ei ole tässä kuvassa vielä aivan harjakorkeudessa.
Uusi seurateltta tiistaina 16.6.2009 iltapäivällä kello 15.00. Teltta ei ole tässä kuvassa vielä aivan harjakorkeudessa.

Suviseurateltan hankintaryhmän puheenjohtaja Hannu Tuohimaa (vas.) ja suviseurojen päätoimikunnan puheenjohtaja Kimmo Puolitaival.
Suviseurateltan hankintaryhmän puheenjohtaja Hannu Tuohimaa (vas.) ja suviseurojen päätoimikunnan puheenjohtaja Kimmo Puolitaival.

Viestiliikennetoimikunnan puheenjohtaja Eero Pellikka oli sitä mieltä, että äänentoisto uudessa teltassa saadaan toimimaan hyvin.
Viestiliikennetoimikunnan puheenjohtaja Eero Pellikka oli sitä mieltä, että äänentoisto uudessa teltassa saadaan toimimaan hyvin.

17.6.2009 23:47
Suviseuratiedotus

Ajankohtaiset artikkelit