Ajankohtaiset artikkelit
Tiedotustilaisuus 27.6.2009.
Tiedotustilaisuus: Seppo Lohi
SRK:n suviseurat Oripäässä 26.6.–30.6.2009 Tiedotustilaisuus 27.6.2009 klo 13
”Minä uskon Jumalaan, Isään”
Tiedotustilaisuudessa kirkkoherra Seppo Lohi kertasi vanhoillislestadiolaisuuden julkisia puheenvuoroja syntyvyyden säännöstelystä. Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistysten (SRK:n) puhujainkokouksissa on koko keskusjärjestön historian aikana käsitelty syntyvyyden säännöstelyä vain kaksi kertaa. Vuonna 1945 aiheesta alusti Kuivaniemen kirkkoherra Kullervo Hulkko. Vuonna 1967 aiheesta alusti saarnaaja Lauri Taskila. Seppo Lohi lisäsi, että aihetta on kyllä kosketeltu myös muiden alustusten yhteydessä. Lohi huomautti että asiasta ei ole keskusteltu 42 vuoteen ja totesi, että kyseessä ei liene vanhoillislestadiolaisille periaatteellinen ongelma: ”Ratkaisun avaimet ovat viime kädessä aina olleet kahden aikuisen ihmisen, isän ja äidin hallussa.”
Alustuksessa Lohi korosti lapsen elämän pyhyyttä ja arvoa. ”Lapset vaativat rakkautta, vastuuntuntoa ja sitoutumista.” Lohi painotti. Hän painotti myös äidin elämän arvoa ja viittasi Kullervo Hulkon vuonna 1945 pidettyyn alustukseen: ”Hänen mukaansa äidin ja lapsen elämä ovat yhtä arvokkaita, eikä kuoleman uhmaaminen ole oikein.”
Alustuksen jälkeen käydyssä keskustelussa Aimo Hautamäki korosti, että myös ehkäisyyn liittyvät kysymykset ovat aina yksilön arvovalintoja. Ihmisoikeuksiin kuuluu, että jokaisella on uskomisen ja valintojen vapaus. Yksilö vastaa niistä henkilökohtaisesti. Tiedotusosaston puheenjohtaja Juho Kopperoinen totesi loppupuheenvuorossaan, että ehkäisyyn liittyvät kysymykset eivät ole vanhoillislestadiolaisen opetuksen keskiössä, vaan opetus armahtavasta Jumalasta.
Suviseuratiedotus / Maria Rainio-Alaranta
Kuvia Seppo Lohesta ja tiedotustilaisuudesta löytyy suviseurojen kuvapankista.
27.6.2009 11:32
Suviseuratiedotus
Ajankohtaiset artikkelit
- Oripään suviseurat ovat päättyneet (29.6.2009 14:17)
- Päivätiedote 29.6.2009 (29.6.2009 12:09)
- Iltatiedote 28.6.2009 (28.6.2009 18:01)
- Aamukahvilla puhujan kanssa, Hannu Kallunki (28.6.2009 12:53)
- Päivätiedote 28.6.2009 (28.6.2009 12:02)
- Tiedote ja tiivistelmä lauantai-illan puheenvuorosta (28.6.2009 10:57)
- Tiedote 27.6.2009 (27.6.2009 18:57)
- Iltatiedote 27.6.2009 (27.6.2009 17:50)
- Tiedotustilaisuus 27.6.2009. (27.6.2009 14:32)
- Päivätiedote 27.6.2009 (27.6.2009 10:27)
- Alustus puhujien ja seurakuntavanhinten kokouksessa (27.6.2009 09:19)
- Päivätiedote 26.6.2009 kello 12.00 (27.6.2009 08:52)
- Iltatiedote (26.6.2009 18:53)
- Tiedotustilaisuus 26.6.2009 (26.6.2009 15:03)
- Piispa Kari Mäkisen haastattelu (26.6.2009 13:42)
- Aamukahvilla puhujan kanssa, Pauli Alasaarela (26.6.2009 13:39)
- Suviseurat ovat alkaneet (26.6.2009 12:39)
- Iltatiedote 25.6.2009 kello 20.00 (25.6.2009 19:41)
- Julkistamistilaisuus (25.6.2009 19:26)
- Radiotiedote (25.6.2009 17:21)
- Päivätiedote 25.6.2009 kello 12.00 (25.6.2009 12:30)
- Valitsemalla oikein vältät ruuhkat (22.6.2009 20:32)
- Uusi suviseurateltta pystytettiin kahdessa päivässä (18.6.2009 02:47)
- Oripäässä otetaan käyttöön uusi seurateltta (16.6.2009 17:37)
- Kissankäpälä ja kenttähietakoi hyötyvät Oripään yleisötapahtumista (16.6.2009 17:22)
- Suviseuraradio kuuluu miltei koko maassa (15.6.2009 19:10)
- Turvallisesti suviseuramatkalle (15.6.2009 17:25)
- Ympäristötiedote (20.5.2009 22:15)
- Talkoot Oripään Suviseurakentällä ovat alkaneet (20.5.2009 21:56)
- Talkoot Oripään suviseurakentällä ovat alkaneet (1.5.2009 19:37)