Peter Lever
Jumalan sanan nälkä
Aamos 8:11-12
Tekstissä profeetta Aamos ennustaa aikaa, jolloin maahan tulee nälkä. Nälkä, josta profeetta Aamos puhuu, ei kuitenkaan ole ruuan nälkää, vaan ihmisillä on Herran sanan kuulemisen nälkä. Tekstissä kerrotaan, kuinka ihmiset kulkevat etsimässä Herran sanaa mutta eivät löydä.
Lever selitti Aamoksen tarkoittavan hengellistä nälkää. Ihmiset etsivät ruokaa kuolemattomille sieluilleen. Myöhemmin tulee kuitenkin aika, jolloin Jumalan sanaa ei enää julisteta ja jolloin on liian myöhäistä löytää Jumalan valtakunta. Lever toi puheessaan esille, että tällä hetkellä ovi Jumalan valtakuntaan on vielä auki. Sisälle kutsutaan niitä, jotka ovat ulkopuolella ja joilla on hengellinen nälkä.
Hengellistä ruokaa tarvitsee jokainen ihminen. Jokainen meistä tekee syntiä, sitä vastaan ei kenelläkään ole immuniteettia. Synnistä meitä auttaa Jumalan armo. Se riittää ja kuuluu jokaiselle, joka sitä kaipaa. Syntien anteeksi uskominen on suurin lahja, jonka ihminen voi saada. Sitä lahjaa kannattaa tavoitella ja siitä kannattaa pitää kiinni.
Tiina Linjama
Kuva Peter Leveristä löytyy suviseurasivujen kuvapankista.