Iltatiedote 28.6.2009

Suviseurat ovat jatkuneet helteisinä. Helteistä johtuen suviseuravieraita on pyydetty juomaan runsaasti ja syömään säännöllisesti. Lisäksi seuravieraita on kehotettu toistuvasti huolehtimaan hygieniasta ja käyttämään käsihuuhdetta. Ensiapuasemalla on käynyt torstaista lähtien sunnuntaiaamuun mennessä yli 600 potilasta, jotka kaikki on pystytty hoitamaan. Eniten seuravieraita on ollut lauantaina, jolloin kävijöitä alueella oli noin 62 400. Osa seuraväestä on jo poistunut alueelta. Tänään iltapäivällä kävijöitä oli 57 600. Poistumisliikenne jatkuu huomenna, ja pahin ruuhkahuippu on odotettavissa klo 16 päätösseurojen jälkeen. Sunnuntai-iltaan klo 18 mennessä suviseurojen aikana oli mennyt ruokaa yhteensä 82 000 kg (245 900 annosta), kahvia 12 600 l (82 900 kuppia) ja pitsaa 15 000 kg (77 600 palaa). Jumalanpalveluksia on pidetty aamulla 11 lähialueen kirkossa sekä seurateltassa. Kävijöitä jumalanpalveluksissa on ollut yhteensä noin 6300, joista 4200 seurateltassa. Viestiliikennetoimikunta tiedottaa, että suviseura-alueen GSM-verkko on ruuhkautunut. Jos seuravierailla on mahdollista asettaa puhelimensa 3G-tilaan (UMTS), helpottaa se GSM-verkon ruuhkaa. 3G-verkko kattaa lähes koko suviseura-alueen. Kaikki kolme matkapuhelinoperaattoria ovat tuoneet alueelle lisäkapasiteettia, mutta siitä huolimatta verkossa voi esiintyä ajoittain tukkeutumista. Tarpeetonta puhelin- ja dataliikennettä pyydetään välttämään. Suviseuratiedotus 28.6.2009

28.6.2009 15:01 Suviseuratiedotus