Tiedotteet

1. heinäkuuta 2013

Päivätiedote maanantai 1.7.2013

Sunnuntain puolen päivän seurat radioitiin Yle Radio 1:lle. Nauhoitetuissa seuroissa puhuivat Jyrki Vaaramo Oulusta ja Kimmo Puolitaival Kaarinasta. Puheessaan Vaaramo selitti Raamatun kaksiosaisuutta, lakia ja evankeliumia. Evankeliumi tuo rauhan omalletunnolle, sen sanomassa synnit annetaan anteeksi ehdoitta. Anteeksiantamuksen armo on täydellinen.

Sunnuntain sanajumalanpalveluksessa seurateltassa saarnasi Olli Lohi. Jumalanpalveluksia järjestettiin lähialueen kirkoissa, ja niihin oli linja-autokuljetus seura-alueelta. Pudasjärven kirkossa pidettiin illalla myös englanninkielinen jumalanpalvelus.

Sunnuntaina päivällä suviseuravieraita oli paikalla noin 74 000. Iltapäivällä väkimäärä alkoi paluuliikenteen vuoksi laskea. Maanantaiaamu valkeni seura-alueella ukkosen jyristessä. Rankat sadekuurot herättivät seuravieraat aikaisin ja kastelivat leirit. Sade vilkastutti paluuliikennettä, jonka ruuhkahuippu odotetaan kuitenkin olevan vasta iltapäivällä seurojen päätyttyä.

Aamulla alueella oli paikoittain laajoja vesilätäköitä, mutta järjestäjien mukaan seura-alueen maaperä ei liety herkästi pienempiä peltoalueita lukuun ottamatta. Pehmeämmille alueille saadaan tarvittaessa vetoapua alueiden purkua jouduttamaan.

Maanantaina seurat jatkuvat normaalisti puoleen päivään saakka. Kahdelta iltapäivällä alkavat päätösseurat, joissa päätössanat pitää Pudasjärven suviseurojen päätoimikunnan varapuheenjohtaja Jukka Lehto.

Ensi vuonna suviseurat järjestetään Pyhäjoen lakeuksilla Pohjois-Pohjanmaalla. Lämpimästi tervetuloa suviseuroihin Pyhäjoelle 2014!

Lisätietoja:

suviseuratiedotus@suviseurat.fi
Tiedotusosaston pj. Eero Nuolioja eero.nuolioja@rakro.fi www.suviseurat.fi 

1. heinäkuuta 2013

Kotimatkalle lähteville

Liikennetoimikunnan tiedote

Kotimatkalle lähteviä seuravieraita pyydetään käyttämään seuraavia reittejä:

Oulun kautta läntiseen Suomeen matkaavat seuravieraat: Pudasjärvi - Tannila - Yli-ii, Ii - 4 tie

Itäinen ja eteläinen Suomi: Pudasjärvi - Puolanka - Kajaani

Seuravieraita pyydetään noudattamaan varovaisuutta liikenteessä. Paluuliikenteessä on mahdollista syntyä ruuhkautumista seura-alueelta lähtiessä.

Liikennetoimikunta toivottaa hyvää ja turvallista kotimatkaa.

30. kesäkuuta 2013

Numerotiedote

30.6.2013 klo 18

Liikennetoimikunta

arvioitu väkimäärä klo 12 oli 74 000

Tällä hetkellä ei ruuhka- eikä onnettomuustilanteita, pahin ruuhka odotettavissa huomenna klo 14 – 17. Liikenneviraston toiveena on, että Oulun suuntaan menevät seuravieraat käyttäysivät reittiä Pudasjärvi-Tannila-Yli-Ii. Oulun Laanilan sillan tietyön vuoksi reitiksi suositellaan seuraavaa: Hintan valoristeys-Haapalehto-Erkkolan silta-Valtatie 21-Valtatie 4.

Ravintolatoimikunta

Menekit 29.6. klo 21.00 mennessä

ruokaa: pizzaa 39000 kpl, lohikeitto 9000 kg, lihakeitto 7400 kg, riisipuuro 7000 kg, spagetti 8700 kg, lihaperunasose 120 kg, kaurapuuro 180 kg

kahvia 6000 litraa

muuta: yhteensä 32400 kg / 92600 annosta

Myymälätoimikunta

jäätelöä 120000 kpl

grillimakkaroita 30000 kpl

softista 9000 kpl

Kenttätoimikunta

kentän kunto klo 14.28 aivan hyvä

tilannekatsaus: aamupäivän sadekuuro: ei pahempia ongelmia, isoimmat lammikot wc 4:n edessä sekä ison teltan takana. Kenttä aivan hyvässä kunnossa. Tulevien suviseurojen kenttätoimikunta opastettu tehtävään. 

Terveydenhuoltotoimikunta

Ensiapu: sunnuntaipäivän aikana ensiavussa on käynyt noin 100 henkilöä, kuten aiempinakin päivinä. Suuremmilta onnettomuuksilta on vältytty. Tavalliset syyt hoitoon hakeutumisessa ovat olleet korvatulehdukset, ylätiehengitysinfektiot sekä tulehtuneet haavat.

Tiedotustoimikunta

Vuosittainen suviseuraradion palaveri pidettiin tiedotuskeskuksessa klo 16 – 17. 

Työvoimatoimikunta

Työvuoroja on täytetty sunnuntai-iltapäivään mennessä noin 9000 kappaletta. Työvuoroja on haettu aktiivisesti myös seurojen aikana. Töihin on tultu mielellään ja luvatut vuorot on tehty vastuullisesti.

 

30. kesäkuuta 2013

Ajosuositus Oulun suuntaan matkaaville

Liikennetoimikunnan tiedote

Oulun suuntaan matkaaville suviseuravieraille suositellaan kiertoreittiä Hintan valoristeys – Haapalehto – Erkkolansilta – Kastellinhäkki – Oulunsuuntien risteys VT 22:lla ja siitä nelostielle. Johtuu Laanilantien sillan sulkemisesta, joka estää Kuusamontieltä kääntymisen nelostielle. 

29. kesäkuuta 2013

Tietoa alueen A27 majoittujille

Päivitys kuljetusaikatauluihin

Litramyynti

Litramyynti 5 alueella A27 (kartassa BI,18) avoinna:

la 11 - 13 ja 16 - 18

su 11 - 13 ja 16 - 18

ma 11 - 13

 

Kuljetukset

Seuravieraiden kuljetukset alue A27:ltä seurakentälle alkavat pe klo. 15. Kuljetuksesta ei peritä maksua. Seuravieraita kuljettava auto kulkee seurakentän linja-autoaseman ja alueen A27 välillä jatkuvasti seuraavina aikoina:

pe 28.6.  klo. 15 - 22 

la 29.6. klo. 8 - 22

su 30.6. klo. 8 - 22

ma 1.7. ei kuljetusta

Huom! Maanantaina voi käyttää Jyrkkäkoskentien kautta kulkevaa linjaa, joka kulkee seurojen ajan. Pysäkki on Jyrkkäkoskentien varressa.

29. kesäkuuta 2013

Numerotiedote klo 18

Liikennetoimikunta

- Väkimäärä lauantaina kello 17 mennessä oli 74 500 henkeä.

- Suviseurakentän täyttöaste on 98 prosenttia. Alue on lähes täysi.

- Ruuhkatilanne on helpottanut kello 15 jälkeen. Tällä hetkellä tilanne on rauhallinen.

Myymälätoimikunta

Menekit

- Jäätelö: Eilen jäätelöä myytiin 31 000 kappaletta. Tänään jäätelöä oli myyty 40 000 kappaletta kello 13 mennessä. Tämän päivän kokonaiskulutuksen arvio on 80 000–100 000 kappaletta.

- Softis: Eilen softista myytiin 8 000 kappaletta. Tarkkaa lukumäärää ei ole tämän päivän osalta, mutta kokonaiskulutuksen arvioidaan nousevan 10 000–12 000 kappaleeseen.

- Makkara: Eilisen aikana makkaraa myytiin 26 000 kappaletta. Tänään makkaraa arvioidaan menevän yli 30 000 kappaletta.

Kenttätoimikunta

- Eilinen kosteus on vieläkin hillinnyt pölyämistä ja aikaisempi suolaus vaikuttaa edelleen.

- Kaikilla suunnitelluilla alueilla on käyttöä. Lisäalueita ole hankittu.

- Käytössä oleville alueille on lisätty vesipisteitä, roskiksia ja vessoja.

- Veden ja sähkönkulutus on huipussaan. Jätehuolto toimii maksimiteholla. Pieniä korjaus- ja täydennystöitä tehdään sitä mukaa, kun niitä ilmenee.

- Kenttätoimikunta on myös auttanut pyhäjokisia purkutöiden suunnittelussa.

Terveydenhuoltotoimikunta

- Ensiapu: lauantaipäivän aikana ensiavussa on käynyt noin 100 henkilöä, joista jatkohoitoon OYS:iin on lähetetty neljä henkilöä. Kävijöistä alle 16-vuotiaita on ollut noin 60 henkeä.

Vaikka potilaita on käynyt ensiapupisteessä tasaisesti pitkin päivää, suurilta onnettomuuksilta on vältytty. Tavalliset syyt hoitoon hakeutumisessa ovat olleet korvatulehdukset, ylätiehengitysinfektiot sekä tulehtuneet haavat.

Tiedotustoimikunta

- Info: Softis -kioskin ja isoteltan väliin on lisätty yleinen vedenottopiste. Aiemmin kentällä olevien on täytynyt hakea vettä kauempaa.

Majoitustoimikunta

- Majoitustoimikunta on välittänyt lauantaihin mennessä yöpaikan yhteensä 3 700 henkilölle. Tällä hetkellä tilanne on rauhoittunut. Iltapäivällä ei ole enää ollut kyselijöitä.

- Yhteismajoitus on ollut täynnä jo pitkään, mutta yksityismajoitusta on vielä saatavilla.

- Paikallisten tarjoama yksityismajoitus koostuu muun muassa mökeistä ja omakotitaloista. Yhteensä tarjottavia kohteita on ollut 600 kappaletta, joista 300 kohdetta on vielä jäljellä.

- Patjoja on varattu suviseuravieraille yli 2 000 kappaletta, joista 1 600 patjaa on jo käytössä.

Työvoimatoimikunta

- Työvuoroja on täytetty lauantaipäivään mennessä 8 600 kappaletta. Työvuoroja on täyttämättä noin 600 kappaletta. Eri toimikunnilta tulee jatkuvasti lisäpyyntöjä työtehtävien täyttämiseksi.

- Suurin osa työvuoroista täytettiin ennen suviseurojen alkua, mutta keskiviikosta lähtien työvuoroja on mennyt 1 400 kappaletta. Lukumäärään ei ole laskettu laukkujäätelönmyyjiä eikä roskankerääjiä, joita on myös ollut runsaasti liikkeellä.

29. kesäkuuta 2013

SRK:n tiedotustilaisuus

SRK:n tiedotustilaisuus Pudasjärven suviseuroissa 29.6.2013

SRK piti tiedotustilaisuuden Pudasjärven ammattiopistossa lauantaina 29.6.2013 klo 14–15. Paikalla oli noin 30 henkilöä. SRK:n edustajat käyttivät neljä avauspuheenvuoroa, ja niiden jälkeen käytiin vilkas keskustelu.Puheenjohtajana toimi SRK:n pääsihteeri Tuomas Hänninen. Johtokunnan puheenjohtaja Olavi Voittonen kertoi SRK:n hallinnosta ja toiminnasta. SRK eli Suomen Rauhanyhdistysten  keskusyhdistys on palveluorganisaatio. Sen päätehtävä on lähetystyö Suomessa ja 16 muussa maassa. Kotimaisesta lähetystyöstä päävastuu on sen jäsenyhdistyksillä. SRK:lla on myös laajaa kustannustoimintaa: lehtien, kirjojen ja äänitteiden tuotoilla rahoitetaan leiri-, nuoriso- ja lähetystyötä. Kaiken lähetystyön perustana on Raamattu, Jumalan sana.

Johtokunnan varapuheenjohtaja Matti Taskila kertoi SRK:n ja jäsenyhdistysten yhteistyöstä. Taskilan mukaan rauhanyhdistysten toiminta perustuu vapaaehtoisuuteen, monipuolisuuteen ja toisista välittämiseen, ja niiden päätehtävä on seurojen järjestäminen. Tilaisuudet ovat kaikille vapaita: rauhanyhdistyksille kaikki ovat tervetulleita. SRK ja sen jäsenyhdistykset haluavat nykyäänkin levittää kristillis-siveellisiä elämäntapoja, raittiutta ja isänmaallista mieltä.

Työvaliokunnan jäsen Hannu Kallunki kertoi lapsiperheiden varhaisesta tukemisesta. Yhteiskunnassa puhutaan paljon perheiden hyvinvoinnista: on tärkeää, että vanhemmat jaksavat huolehtia lastensa kasvatuksesta. Sen lisäksi, että seuroissa kuunnellaan Jumalan sanaa, siellä myös kohdataan lähimmäisiä ja tuetaan apua tarvitsevia. Perheet tarvitsevat konkreettistakin apua, esim. siivousta, remonttiapua tai kevennystä arkeen. Diakoniatoimikunnat organisoivat tämän avun, jos se ei luonnostaan toteudu keskinäisen avun kautta.

Työvaliokunnan jäsen Viljo Juntunen kertoi kristillisestä avioliittokäsityksestä. Avioliitto on miehen ja naisen välinen liitto, joka perustuu Jumalan luomisjärjestykseen. Avioliiton pohjana on rakkaus, ja se on tarkoitettu elinikäiseksi. Vanhoi llislestadiolaiset tuntevat huolta avioerojen yleistymisestä ja avioliiton pohjan murenemisesta. Huolena on myös tasa-arvoinen avioliittolaki, joka mahdollistaa samaa sukupuolta olevien liitot. Vanhoillislestadiolaisten käsityksen mukaan homoseksuaaliset taipumukset eivät ole syntiä, mutta niihin perustuva suhde on. Jumalan sanaan pohjautuvia asioita ei voi murentaa: se on kristityille elämän tärkein ohje. Tasa-arvoinen avioliittolaki ei ole vanhoillislestadiolaisille tasa-arvo- tai ihmisoikeuskysymys. Emme halua syrjiä ketään vaan haluamme kunnioittaa kaikkia lähimmäisiämme.

Lisätietoja:

Suviseuratiedotus suviseuratiedotus@suviseurat.fi

SRK:n pääsihteeri Tuomas Hänninen tuomas.hanninen@srk.fi (020 765 9037)

29. kesäkuuta 2013

Vuosikokoustiedote

Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksen (SRK) vuosikokous järjestettiin lauantaina 29.6.2013 Pudasjärven liikuntahallissa. Kokouksessa kuultiin, että toimintavuotta 2012 voidaan kutsua perhe- jadiakoniatyön käynnistämisen ja viestinnän kehittämisen vuodeksi. Toimintavuoden yleisilmettä kuvattiin myönteiseksi. Lähes kaikkiin kesän suuriin seuroihin kuten opistoseuroihin ja leirikeskusten juhannusseuroihin saapui ennätysmäärä seuravieraita.

Vuosikokouksessa hyväksytyn SRK:n vuoden 2014 toimintasuunnitelman mukaan kotimaan työn keskeinen painopiste on kotien ja perheiden tukemisessa. Tavoitteena on perhe- ja diakoniatyön vakiinnuttaminen osaksi rauhanyhdistysten jo olemassa olevia työmuotoja.

Vuosikokouksessa oli paikalla 318 edustajaa 157 rauhanyhdistyksestä. Johtokunnan erovuoroisista jäsenistä Alpo Isotalus (Tornio), Viljo Juntunen (Oulu), Hannu Kallunki (Raahe), Kimmo Puolitaival (Kaarina) ja Ilpo Saukkonen (Liperi) valittiin jäsenrauhanyhdistysten esittäminä uudelleen. Erovuorossa olleen Pentti Saulion (Jyväskylä) tilalle valittiin Harri Vähäjylkkä (Jyväskylä). Julkaisujen toimitusneuvostossa jatkaa Erkki Piri (Oulu) ja Antti Saaren (Kokkola) tilalle valittiin Kirsti Nurkkala (Oulu). Tilintarkastajina jatkavat HTM Yrjö Trög, HTM Arvo Pyykölä ja toiminnantarkastaja Olavi Myllylä.

Vuosikokouksessa vahvistettiin seuraavien suviseurojen järjestämisvuorot. Vuoden 2014 suviseuroista vastaa Oulaisten Rauhanyhdistys ry, vuonna 2015 Vaasan seudun Rauhanyhdistys ry, vuonna 2016 Tornion ja Rovaniemen rauhanyhdistykset sekä vuonna 2017 Porin Rauhanyhdistys ry.

Vuosikokous päätti yhdistää Kuusamon ja Rautiosaaren leirikeskustukialueet ja perustaa Pohjois-Suomen leirikeskustukialueen 1.1.2014 alkaen. Uusi tukialue muodostuu aiemmin Kuusamon ja Rautiosaaren tukialueisiin kuuluneista rauhanyhdistyksistä.

Kustannuspäällikkö Ari-Pekka Palola esitteli SRK:n uuden markkinointisuunnitelman. Julkaisutyössä paneudutaan julkaisujen aktiiviseen myyntiin jäsenyhdistysten kautta.

SRK:n talous on vakaalla pohjalla. Pienin tarkistuksin nykyiset toimintamuodot säilyvät, ja niitä voidaan kehittää.

Myöhemmin uusi johtokunta järjestäytyi ja valitsi puheenjohtajiston. Puheenjohtajana jatkaa Olavi Voittonen, ensimmmäisenä varapuheenjohtajana jatkaa Matti Taskila ja toiseksi varapuheenjohtajaksi erovuorossa olleen Pentti Saulion tilalle valittiin Viljo Juntunen.

SUVISEURATIEDOTUS

Lisätietoja: Suviseuratiedotus suviseuratiedotus@suviseurat.fi

SRK:n pääsihteeri Tuomas Hänninen tuomas.hanninen@srk.fi (020 765 9037)

29. kesäkuuta 2013

Puhujien kokouksessa aiheena ihmisen kohtaaminen

Tiedote SRK:n puhujien ja seurakuntavanhinten koko

Lehtori Aimo Helén alusti SRK:n puhujien ja seurakuntavanhinten kokouksessa Pudasjärvellä 28.6. aiheesta ”Toisen ihmisen kohtaaminen”. Helén totesi, että Raamatun mukaan sydämen usko synnyttää ihmisessä halun rakastaa ja palvella lähimmäisiään. Uskovainenkin joutuu taistelemaan inhimillisiä, itsekkäitä pyrkimyksiä vastaan anteeksiantamuksen evankeliumin antamilla voimilla.

Alustuksessa painotettiin, että toisen ihmisen kohtaamisessa on tärkeää olla aidosti läsnä ja kuunnella. Pikainenkin keskusteluhetki saattaa olla kohtaamista kaipaavalle erityisen merkittävä.

Hélen korosti, että jokaista ihmistä ja hänen kohtaamistaan on tärkeää arvostaa luonteenpiirteistä, uskonkäsityksistä, kansalaisuudesta ja muista ominaisuuksista riippumatta. Kaikki ihmiset ovat Jumalan luomina yhtä tärkeitä ja arvokkaita. ”Erilaisuuden arvostaminen ei kuitenkaan tarkoita synnin ja sopimattoman elämän hyväksymistä”, Helén totesi.

Helénin mukaan toisen ihmisen jatkuva kritisointi, mitätöinti ja halveksuminen sekä kylmä välinpitämättömyys ovat todelliselle lähimmäisenrakkaudelle vieraita. Aito kunnioitus on sitä, että ottaa huomioon ja ymmärtää lähimmäisen tarpeita, toiveita, pelkoja ja unelmia.

Alustuksessa nostettiin esille useita erityisiä kohtaamistilanteita. Siinä kehotettiin auttamaan vaikeuksissa olevia sekä kohtaamaan rakkaudella myös uskostaan luopuneet, eri tavalla uskovat ja muista kulttuureista tulleet.

Alustusta seuranneessa keskustelussa käytettiin 19 puheenvuoroa. Kokoukseen osallistui 1 640 henkilöä.

Lisätietoja:
suviseuratiedotus@suviseurat.fi
Tiedotusosaston pj. Eero Nuolioja eero.nuolioja@rakro.fi www.suviseurat.fi 

Lue koko tiedote (62,8 KB)

29. kesäkuuta 2013

Päivätiedote lauantai 29.6.2013


Perjantai-iltana isoteltta täyttyi ääriään myöten nuorista, jotka olivat kokoontuneet kuuntelemaan Lauri Kinnusen puheenvuoroa aiheesta Mitä usko minulle merkitsee? Usko on sisäinen sydämen asia ja uskovien välillä on Pyhän Hengen yhteys. Usko merkitsee taivastoivoa.


Lauantain ensimmäisessä saarnassa Erkki Peltokangas puhui parannuksesta. Ihminen yrittää hakea rauhaa tunnolleen hyvillä teoilla, mutta Lutherin mukaan parannus on katumusta synnin vuoksi sekä uskomista evankeliumiin ja synnin päästöön. Parannus on Jumalan lahja.


Kello 9 lauantaiaamuna alkoi suviseurojen yhteydessä järjestettävä SRK:n vuosikokous. Vuosikokous on SRK:n ylin päättävä elin. Kokoukseen osallistuvat rauhanyhdistysten valitsemat viralliset edustajat, ja siellä päätetään sääntöjen määräämistä asioista. Jokaisesta rauhanyhdistyksestä on paikalla yhdestä kolmeen edustajaa. Kello 14 järjestetään medialle SRK:n tiedotustilaisuus ajankohtaisista asioista. Tilaisuus pidetään OSAO:n tiloissa Pudasjärvellä osoitteessa Jyrkkäkoskentie 18. Tiedotuskeskuksesta on järjestetty kuljetus. Lauantain seuraohjelmassa on seurapuheiden lisäksi kello 16 alkava viikkomessu. Liturgina toimii Oulun hiippakunnan piispa Samuel Salmi ja saarnan pitää rovasti Teuvo Aho. Illalla kello 21.15 isossa teltassa pidetään laulutuokio, jossa tutustutaan uudistettaviin Siionin lauluihin.


Perjantai-iltana suviseuroissa laskettiin olevan paikalla 66 500 seuravierasta. Lauantaiaamuun mennessä vieraita on arvioitu saapuvan 73 000. Lauantain väkimäärän laskenta valmistuu noin klo 15. Seurasää on lauantaiaamuna kirkastunut perjantaisesta tihkusateesta aurinkoiseksi.


Suviseuroihin on vapaa pääsy ja kaikki ovat lämpimästi tervetulleita!


Suviseuratiedotus


Lisätietoja:
suviseuratiedotus@suviseurat.fi
Tiedotusosaston pj. Eero Nuolioja eero.nuolioja@rakro.fi
www.suviseurat.fi

15. maaliskuuta 2013

Suviseurat-sanan taivutus

Suviseuroissa ei suviseuroilla

Suviseurat-sanan taivutus

Kesällä voidaan käydä festivaaleilla, suvijuhlilla, herättäjäjuhlilla, kesäpäivillä mutta myös suviseuroissa. Vakiintuneen käytännön mukaan suviseurat-sanaa taivutetaan monikon sisäpaikallissijoissa: suviseuroihin, suviseuroissa, suviseuroista. Tässä se poikkeaa normaalista kesäjuhlien nimityksistä.

Muoto suviseuroissa on vakiintunut niiden noin sadan vuoden aikana, jolloin niitä on järjestetty. Myös viikoittain järjestettävistä seuroista käytetään sisäpaikallissijaa seuroissa. Muodon historiasta ei ole tietoa, mutta se korostaa mukavalla tavalla sitä, että koemme olevamme sisällä koko seuroihin liittyvässä toiminnassa. Suviseurat voidaan ymmärtää myös väliaikaiseksi kaupungiksi, asutukseksi, joiden nimistä normaalistikin käytetään sisäpaikallissijoja: Helsingissä, Porissa, Uudessakaupungissa

Suviseuratiedotus toivoo lehdistön käyttävän vakiintunutta muotoa suviseuroissa.

28. kesäkuuta 2013

Päivätiedote 28.6.2013

“Taas niityt vihannoivat ja laiho laaksossa. Puut metsän huminoivat taas lehtiverhossa. Se meille muistuttaapi hyvyyttäs, Jumala, ihmeitäs julistaapi se vuosi vuodelta.” Suviseurojen avajaiset alkoivat suvivirrellä, jonka toisen säkeistön sanat kuvaavat hyvin suviseuravieraiden tunnelmia: jokavuotista kiitollisuutta ja ihmetystä pelloille nousseesta kaupungista ja sen yli kiirivästä evankeliumista. Avajaispäivä on ollut pilvinen ja tihkusadettakin on välillä ilmennyt.

Avajaispuheenvuorossaan SRK:n johtokunnan puheenjohtaja Olavi Voittonen muistuttaa, että suviseurojen päätarkoitus on koota ihmisiä Jumalan sanan kuuloon ja omistamaan anteeksiantamuksen evankeliumia. Sananpalvelijan tehtävä on edelleenkin parannussaarnan julistaminen.

Avajaisten jälkeen puhujien ruokalassa järjestettiin kutsuvieraslounas, jossa oli noin 140 osanottajaa. Lounaalla toivat tervehdyksensä kenraali Jukka Haaksiala, kaupunginjohtaja Kaarina Daavittila, kirkkoherra Kimmo Helomaa ja amerikkalaisen sisarjärjestön edustaja Ray Waaraniemi.

Pudasjärven liikuntahallilla pidetään tänään klo 15.00 kokous, joka on tarkoitettu puhujille ja rauhanyhdistysten valitsemille edustajille, seurakuntavanhimmille. Tilaisuudessa on alustus, jonka pitää Aimo Helen aiheenaan toisen ihmisen kohtaaminen. Alustuksen jälkeen on yhteistä keskustelua.

Seura-alueella päivän ohjelma koostuu kahdeksasta seurapuheesta, jotka tulkataan ruotsin, englannin, venäjän, viron, saksan, espanjan ja ranskan kielellä sekä viittomakielellä. Kello 22.00 puheenvuoron nuorille pitää Lauri Kinnunen aiheesta: “Mitä uskominen minulle merkitsee?”.

Seura-alue on täyttynyt tasaiseen tahtiin vaunuista, teltoista ja ennen kaikkea ihmisistä, joita kaiken kaikkiaan odotetaan saapuvan paikalle noin 80 000. Väkeä on arvioitu olleen aattopäivänä jonkin verran enemmän, kuin viime vuoden aattopäivänä.

Suviseuroihin on vapaa pääsy ja kaikki ovat lämpimästi tervetulleita!


Suviseuratiedotus
Lisätietoja:
suviseuratiedotus@suviseurat.fi
Tiedotusosaston pj. Eero Nuolioja eero.nuolioja@rakro.fi
www.suviseurat.fi

27. kesäkuuta 2013

Päivätiedote 27.6.2013

Pudasjärven suviseurojen aattoseurat alkoivat aurinkoisessa ja lämpimässä säässä ja jatkuvat iltaan asti. Iltapäivän puheissa iloittiin siitä, että Jumala on antanut mahdollisuuden kokoontua Pudasjärvelle kauniin luonnon keskelle kesän suureen...

27. kesäkuuta 2013

SRK:n tiedotustilaisuus

SRK:n tiedotustilaisuus lauantaina 29.6. klo. 14:00.
Lisätietoa suviseurojen tiedotuskeskuksesta tai osoitteesta suviseuratiedotus@suviseurat.fi.
30. toukokuuta 2013

Kenttämaksupalvelu avautunut

Maksa kenttämaksu ennakkoon

Pudasjärven suviseurojen kenttämaksut voi maksaa ennen suviseuroihin saapumista internet-palvelussa.

Maksamalla ennakkon kenttämaksun nopeutat kentän täyttöä ja helpotat merkittävästi järjestäjien työtä. Kiitos jo etukäteen!

Uusimmat kuvat

Ajankohtaista

1. heinäkuuta 2013
Päivätiedote maanantai 1.7.2013

1. heinäkuuta 2013
Kotimatkalle lähteville

Liikennetoimikunnan tiedote

30. kesäkuuta 2013
Numerotiedote

30. kesäkuuta 2013
Ajosuositus Oulun suuntaan matkaaville

Liikennetoimikunnan tiedote

29. kesäkuuta 2013
Tietoa alueen A27 majoittujille

Päivitys kuljetusaikatauluihin

29. kesäkuuta 2013
Numerotiedote klo 18

29. kesäkuuta 2013
SRK:n tiedotustilaisuus

29. kesäkuuta 2013
Vuosikokoustiedote

29. kesäkuuta 2013
Puhujien kokouksessa aiheena ihmisen kohtaaminen

Tiedote SRK:n puhujien ja seurakuntavanhinten koko

29. kesäkuuta 2013
Päivätiedote lauantai 29.6.2013

15. maaliskuuta 2013
Suviseurat-sanan taivutus

Suviseuroissa ei suviseuroilla

28. kesäkuuta 2013
Päivätiedote 28.6.2013

27. kesäkuuta 2013
Päivätiedote 27.6.2013

27. kesäkuuta 2013
SRK:n tiedotustilaisuus

30. toukokuuta 2013
Kenttämaksupalvelu avautunut

Maksa kenttämaksu ennakkoon