Siirry sisältöön
Saapuminen

Näin tulet sujuvasti Suviseuroihin

Suviseuraliikenteen sujumista on valmisteltu monin eri tavoin yhdessä eri viranomaisten kanssa. Tänä vuonna päätulosuuntia on kaksi, etelästä ja pohjoisesta nelostieltä. Kaikki Suviseuroihin saapuvat ohjataan kääntymään seura-alueelle johtavalle paikallistielle hyvissä ajoin ennen seura-aluetta. Etelästä paikallistielle käännytään noin kymmenen kilometriä ja pohjoisesta noin kuusi kilometriä ennen seura-aluetta.

Lännen suunnasta (Kokkola, Vaasa ja Seinäjoki) saapuvia seuravieraita kehotetaan tulemaan  Saarijärven kautta Äänekoskelle Huutomäen liittymästä (vt4/13) liittyen nelostiellä pohjoista kohti menevään liikennevirtaan. Opasteet ohjaavat tieltä suviseura-alueelle.

Idän suunnasta (Savonlinna, Joensuu, Kuopio ja Iisalmi) saapuvien kannattaa puolestaan käyttää Suonenjoen kautta kulkevaa kantatietä 69 (kt9/69). Tieltä on opastus Konneveden länsipuolelta (Tankolampi) tielle 637 Sumiaisten kautta Konginkankaan taajamaan. Idän suunnasta ei tarvitse tulla nelostielle asti, vaan opasteet ohjaavat suoraan seurakentälle vievälle Reinikantielle.

Kartta: tulosuunnat Suviseuroihin
Ruuhkien välttämiseksi kannattaa noudattaa järjestäjien antamia reittiohjeita Suviseuroihin saapuessa.

Seura-alueen sijainti

Milloin kenttä aukeaa?

Seurakenttä aukeaa tiistaina 26.6. klo 19. Kentän täyttäminen tapahtuu tulojärjestyksessä – mitä aiemmin tulet, sitä lähemmäksi keskuskenttää pääset.

Työvuoroon tulevat pääsevät kuitenkin majoittumaan maanantain ja tiistain työmääräimillä seurakentälle jo ennen kuin se avataan seuravieraille ti 26.6. klo 19.