Siirry sisältöön
Ajankohtaista

Saapumisohjeita

Suviseurakenttä avataan tiistaina 26.6. klo 19. Tulijoita muistutetaan noudattamaan saapumisessa ja tonttien täytössä liikenteenohjausta.

Mikäli kaikki saman perheen kalusto ei mahdu samalle tontille, liikenteenohjaajat voivat avustaa pysäköintipaikan löytämisessä lähistöltä. Neljän metrin levyiset, pääosin niitetyt pelastustiet tulee jättää vapaiksi.

Myös teltan ja katosten pystytys kannattaa tehdä kerralla kunnolla, jotta kovakaan tuuli ei pääse repimään rakenteita. Mukaan on hyvä varata riittävästi telttakeppejä, narua ja esimerkiksi kumivasara.

Saapuminen on hyvä ajoittaa nelostien ruuhkatuntien (klo 13-18) ulkopuolelle aamuun, myöhäiseen iltaan tai yöhön. Reittiohjeet löytyvät täältä.

Ruuhkagraafi