Muhos

Muhoksen kunta sijaitsee Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa, Oulun läänissä 35 kilometriä Oulusta kaakkoon. Muhos on perustettu vuonna 1865. Kunnan halki virtaava upea Oulujoki halkoo maiseman.

Joen eteläpuolella alkavat Pohjanmaan laajat tasangot ja pohjoispuolella Kainuun vaarat yhtenäisine metsineen. Muhos- ja Poikajoen yli 30 metriä syvissä kanjoneissa viihtyy harvinainen kasvisto ja Rokuan vaaroilla erikoiset metsäkankaita peittävät jäkälämatot.

Muhos on nimensä mukaisesti maisemaltaan muhevaa ja hyvin moni-ilmeistä. Entisten lohenkalastajien ja koskenlaskijoiden Muhos tarjoaa tänään monipuoliset palvelut ja nähtävyydet.

Muhos on virkeä kunta

Viime vuonna Muhoksella myönnettiin 20 uuden omakotitalon rakennuslupaa ja uusia yrityksiä perustettiin yhteensä 42 kappaletta. Kunnan elinvoimaisuuden kannalta on tärkeää, että työpaikkaomavaraisuus on korkealla. Muhoksen työpaikkaomavaraisuus on Oulun seudulla 3. korkein – hieman yli 70 %. Lisäksi kulku Oulun kaupungin keskustaan kestää vain 30 minuuttia, joten työntekijät, joiden työpaikka on esimerkiksi Oulussa, pääsevät joustavasti myös kunnan ulkopuolelle töihin. Joukkoliikenne toimii Oulun ja Muhoksen välillä sekä juna- että linja-autoliikenteenä.

Muhoksen kunta on kaavoittanut monipuolisia omakotitalotontteja eri puolille kuntaa. Lähes kaikki tontit ovat joukkoliikennereittien läheisyydessä, joten oman auton tarve ei ole välttämätöntä. Tonttien hinnat ovat edullisia vaihdellen hintavälillä 12–20 €/m². Tontin voi myös vuokrata.

Rokua Geopark – maailman pohjoisin Geopark

Muhos on osa kansainvälistä ainutlaatuisten geologisten kohteiden verkostoa. Verkostossa on jäseniä ympäri maailmaa noin 140 aluetta. Muhoksen, Utajärven ja Vaalan kuntien alueella oleva Rokua Unesco Global Geopark on ollut verkoston jäsenenä jo vuodesta 2010. Rokua Geopark on tällä hetkellä Suomen ainoa Geopark ja on ollut tähän vuoteen saakka myös verkoston maailman pohjoisin Geopark. Geopark-verkoston jäseneksi pääseminen on kovan työn takana ja nelivuotiskauden jälkeen toiminta arvioidaan ulkopuolisten arvioitsijoiden toimesta. Rokuan Geopark-alue on jo kahdesti arvioitu (vuosina 2014 ja 2018) ja molemmilla kerroilla olemme saaneet jatkaa osana verkoston jäsenyyttä.

Muhos – kestävän kehityksen edelläkävijä

Muhoksen kunta on ollut jo usean vuoden ajan kestävän kehityksen edelläkävijä. Vuonna 1995 Muhoksen kunnan täyttäessä 130 vuotta kunnanvaltuusto päätti juhlakokouksessaan, että Muhoksen kunta allekirjoittaa ja sitoutuu Ålborgin kestävän kehityksen asiakirjan mukaisiin tavoitteisiin. Muhos on ollut hiilineutraalien kuntien verkoston jäsen jo vuosien ajan ja edesauttanut kasvihuonepäästöjen vähentämistä muuttamalla kiinteistöjen lämmitysmuotoa öljylämmityksestä maalämpöön. Lisäksi pari vuotta sitten valmistuneen uuden yläkoulun katolle asennettiin aurinkosähköpaneelijärjestelmä, joka tuottaa sähköä koulun ja liikuntasalin käyttöön.

Tutustu lisää Muhokseen kunnan kotisivulla ja Facebook-sivulla.
muhos muhoksen kunta oulujoki
Kuva: Muhoksen Facebook-sivu

Ajankohtaista

Uutisia ja tapahtumia seurakentältä

01.07.2019

Tervetuloa opistoseuroihin!

Heinäkuu on opistoseurakuukausi! Kolme kristillistä kansanopistoamme järjestää kesäseuroja peräkkäisinä viikonloppuina: Reisjärven opistoseurat  pidetään 12.–14.7., JämsänJatka lukemista >