Terveys ja hygienia

KENTTÄOLOSUHTEET

Suviseurat vietetään kenttäolosuhteissa. Mikäli koet oman tai perheenjäsenesi sairauden suhteen epävarmuutta esimerkiksi kuumassa helteessä, pölyisissä olosuhteissa tai koleassa sateessa selviämisestä, on viisaampaa jäädä kotiin ja osallistua seuroihin Kesäseuraradion kautta.

KÄSIHYGIENIA

Noudata seurojen aikana erityisen huolellisesti hyvää käsihygieniaa virusvatsatautien leviämisen ennaltaehkäisemiseksi. Varaa asuntovaunuun/teltalle saippuaa ja desinfektioainetta. Pese kätesi huolellisesti vedellä ja saippualla ennen ruokailua sekä WC-käynnin jälkeen ja levitä kuiviin käsiin sen jälkeen desinfektioainetta.

INFEKTIOT JA AKUUTIT SAIRAUDET

Jos perheessänne sairastetaan tai on vasta sairastettu oksennus- tai ripulisairautta tai kuumeista hengitystieinfektiota, suosittelemme kotiin jäämistä toipumisen varmistamiseksi ja Suviseurojen aikaisen tautiepidemian välttämiseksi.

LÄÄKKEET JA TARVIKKEET

Varaa seuroihin lähtiessäsi mukaan säännöllisesti käyttämäsi lääkkeet. Varaa mukaan myös lääkitystä mahdollisesti ilmaantuviin allergiaoireisiin tai kipuun sekä puhdistus- ja sidetarpeita pieniin haavoihin/nirhaumiin.

ENSIAPUASEMAN KÄYTTÖ

Suviseurojen ensiapuaseman toiminnan tarkoituksena on seurojen aikana ilmaantuvien terveydellisten ongelmien päivystyksellinen arvio ja ensihoito. Pidempiaikaisten terveyteen liittyvien ongelmien arviointi ja hoito tapahtuu kotikunnan palvelujärjestelmän kautta.

VASTASYNTYNEET

Vastasyntyneiden lasten tuominen Suviseurojen kenttäolosuhteisiin ei ole suositeltavaa.

Ajankohtaista

Uutisia ja tapahtumia seurakentältä

01.07.2019

Tervetuloa opistoseuroihin!

Heinäkuu on opistoseurakuukausi! Kolme kristillistä kansanopistoamme järjestää kesäseuroja peräkkäisinä viikonloppuina: Reisjärven opistoseurat  pidetään 12.–14.7., JämsänJatka lukemista >