Tunnuslause

Äänekosken Suviseurojen tunnuslause on ”Sinun syntisi annetaan anteeksi” (Mark. 2:5). Tunnuslause on Jeesuksen omaa puhetta halvaantuneelle miehelle, jonka Jeesus paransi kodissaan. Neljä miestä kantoi halvaantunutta miestä Jeesuksen luokse. Kansaa oli kokoontunut seuroihin tungokseen asti niin, että kantajat eivät päässeet viemään halvaantunutta oven kautta sisälle. He purkivat talosta kattoa ja laskivat sitä kautta halvaantuneen miehen Jeesuksen eteen. Kun Jeesus näki kantajien uskon, hän sanoi halvaantuneelle ”sinun syntisi annetaan anteeksi”.

Tunnuslause on elävää todellisuutta myös Äänekosken Suviseuroissa. Jeesus on lupauksensa mukaan henkensä kautta läsnä seuroissa ja haluaa evankeliumin kautta antaa synnit anteeksi jokaiselle, joka haluaa uskoa. ”Tässä lauseessa kiteytyy kristinuskon sanoma”, tunnuslauseen valintaa perustelee seuratoimikunnan puheenjohtaja Jukka Palola.