Monta kokemusta – sama luottamus

Hilkka Saulio

Saulion perhettä Kruunupyyn suviseuroissa 1999. Kuvasta puuttuu perheen vauva, joka nukkuu seurateltan ulko-ovella vaunuissa.
Saulion perhealbumi

Joululoman ratoksi hain muuttolaatikoiden joukosta laatikon, jossa on albumeja elämämme varrelta. Siellä vuorottelevat kuvat jouluista, lasten syntymistä ja Suviseuroista. Aikuiset lapsemme selailivat niitä ja pysähtelivät ihmettelemään muun muassa Rovaniemen Rautiosaaren suviseurojen väkimäärää: 50 000 ihmistä. Albumissa on lehtikuva kentästä, jossa tunnettuun tapaan asuntovaunut ovat luotisuorissa riveissä. Ihmettelimme yhdessä, miten väkimäärä on voinut sopia Rautiosaareen tai miten silloin on ollut niin vähän väkeä Suviseuroissa.

Itselläni ajatukset lentävät tuohon aikaan, jolloin ei ollut internetiä eikä kännyköitä. Jäin haikein mielin ensimmäisen kerran pois Suviseuroista. Odotin meidän neljättä lastamme, joka oli yrittänyt syntyä jo juhannuksena kuukautta ennen laskettua aikaa. Seuralaisekseni jäi senhetkinen kuopus Annastiina, joka ei osannut vielä kävellä. Suviseurani olivat kahden tunnin radioinnin mittaiset. Miehelleni Anterollekaan se suviseurareissu ei varmaankaan ollut helppo kahden pienen pojan kanssa. Pienten poikien huoltamista helpotti kovasti siskonsa perheen tarjoama majoitus kotinsa kuistin yläkerrasta seurakentän keskellä. Sieltä olivat olleet hulppeat näköalat yli seura-alueen.

Perheemme kolmen vammaisen lapsen ansiosta olemme yleensä päässeet eturivin paikoille. Muutaman sadan metrin kävelyyn seurateltalle on kuitenkin pitänyt varata aikaa useampi kymmenminuuttinen. Vuosien saatossa iloksemme Risto-Pekka ja Elia oppivat kävelemään rollaattorin avulla. Sitä ennen oli kuitenkin aika, jolloin kaikki tarvitsivat jonkinlaisen kyydin. Kokkolan suviseuroissa Kruunupyyssä emme sopineet enää inva-alueelle, mutta reippaasti viisivuotias työnsi ison veljensä pyörätuolia minun työntäessä vauvan vaunuja, joiden päällä istuimessa istui toiseksi nuorin. Antero työnsi kaksosten rattaita. Äitini ja isäni ihastelivat iloista karavaaniamme. He totesivat, että vaikka Suviseuroissa oleminen vaatii paljon vaivannäköä, se kannattaa, sillä näin lapsille syttyy rakkaus tulla aina Jumalan lasten kokoontumisiin.

Inva-alueelle on vuosien saatossa tullut aina uusia perheitä, joiden kanssa on tutustuttu, jaettu arjen selviytymisen vinkkejä ja koettu erityistä yhteenkuuluvuutta. Olemme ihastelleet Jumalan luomistyön moninaisuutta ja yhdessä saaneet vahvistusta Jumalan kaikkivaltiuden voimaan ja johdatukseen elämässä.

On luksusta nykyään kulkea kiitorataa pitkin kuin pöydän pinnalla, sillä vuosikymmenten varrelta minulla on muistoissa ainakin kahdet mutaisetkin Suviseurat. Niiden päätteeksi kaikki oli niin kurassa, että kotimatkalle lähtiessä pussitettiin niin kärryt kuin lasten jalatkin.

Noista ajoista valokuvan lailla eteeni heittyykin näkymä sukulaisperheen asuntovaunuleiriin. Siellä telttakatokseen pingotetulla pyykkinarulla roikkui kuivumassa pestyjä lastenvaatteita täydessä kaatosateessa. Perheenäiti istui kaikessa rauhassa katoksen alla retkipöydän ääressä syömässä kuumaa keittoa ja kuuntelemassa seuroja.

Valokuva-albumeja selatessa mieleeni nousee välähdyksenomaisesti hetki helteisestä suviseurapäivästä, kun olin asuntovaunussa lasten kanssa ja joku lapsista oksensi ympäriinsä. Meillä oli lainavaunu. Itkin ja konttasin siivoamassa jälkiä. Yllättäen asuntovaunun ovesta kurkisti Ester-mummi ja kysyi: ”Mitä täällä?” Vastausta saamatta hän laski kätensä olalleni ja siunasi evankeliumilla. Enpä olisi tuolloin parempaan aikaan voinut saada taivaan terveisiä.

Suviseuramatkat koko perheen kanssa kävivät jossakin vaiheessa liian työläiksi. Antero lähti silloin seuramatkalle osan porukan kanssa. Minun jäämistäni kotisuviseuroihin helpotti se, että seurat pystyi kuuntelemaan reaaliaikaisesti. Usein sain kotiseuravieraita, joiden kanssa vietimme yhdessä Suviseuroja kahvi- ja ruokataukoineen. Silloin joku ihana ihminen muisti meitä kotiin jääneitä lähettämällä postikortin Suviseuroista.

Nyt elämä on kulkenut siihen vaiheeseen, että pääsemme taas yhdessä Suviseuroihin. Elian ansiosta pääsemme vielä inva-alueelle, johon lasten perheillä on helppo tulla huoltamaan lapsiaan seurapäivän kuluessa. Ja voi kuinka me kaikki iloitsemme päästessämme taas yhdelle koolle kasvaneena perheenä!

Julkaistu Päivämiehessä 22.3.2026

Kohti Kauhavan Suviseuroja Kesän 2026 Suviseuroja valmistellaan Kauhavalle. Järjestelyt vilkastuvat kevään kuluessa ja kesän koittaessa. Viestintätoimikunnan toimittaman blogisarjan kautta pääset tutustumaan seuravalmisteluihin ja niihin liittyviin ajatuksiin.