Vanhoillislestadiolaisuuden historia

Kaaresuvannon kirkkoherra Lars Levi Laestadius sai vastaanottaa elävän evankeliumin Lapin Mariana tunnetulta saamelaistytöltä. Laestadiuksen saarnat saivat tämän jälkeen uuden sisällön, ja Kaaresuvannon kirkkoon saapui sanankuulijoita laajoilta alueilta. Syntynyttä liikettä ryhdyttiin kutsumaan lestadiolaisuudeksi 1880-luvulla. Herätys levisi nopeasti saamen- ja suomenkielisen väestön keskuudessa. Seuroja alettiin järjestää eri puolilla Pohjois-Skandinaviaa.

Laestadiuksen työtoveri Juhani Raattamaa saarnasi suomeksi. Laestadiuksen ja Raattamaan aikana vakiintui käytäntö liittää synninpäästön julistukseen sanat Jeesuksen nimessä ja veressä. Tämä Raamattuun perustuva, evankeliumin ytimen tiivistävä julistus on edelleen tärkein sanoma vanhoillislestadiolaisuudessa. Toiminnan vakiintuessa 1800-luvun lopulla eri paikkakunnille perustettiin käytännön järjestelyistä vastaavia rauhanyhdistyksiä. Suomen Rauhanyhdistysten keskusyhdistys (SRK) syntyi yhdistysten palvelujärjestöksi vuonna 1914.


Tällä hetkellä Suomessa on yli 180 itsenäisesti toimivaa rauhanyhdistystä. Rauhanyhdistyksiä tai niiden sisarjärjestöjä toimii myös Ruotsissa, Norjassa, Venäjällä, Virossa, Kanadassa, Yhdysvalloissa, Togossa ja Ghanassa.

Näin me uskomme

Vanhoillislestadiolaisuuden opillisena perustana ovat Raamattu ja evankelisluterilainen tunnustus. Uskomme, että Raamattu on uskoa ja elämää koskevissa kysymyksissä korkein ohje. Keskeistä vanhoillislestadiolaisuudessa on saarna sekä Jeesuksen opetuksista että hänen kärsimisestään, kuolemastaan ja ylösnousemisestaan. Ihminen pelastuu yksin uskosta, yksin armosta ja yksin Kristuksen tähden.

Kristinopin mukaan Kristuksen työ maailmassa jatkuu Pyhän Hengen työnä hänen seurakunnassaan, jossa Jumala vanhurskauttaa eli hyväksyy yhteyteensä syntisen. Jeesus on antanut seurakunnalleen ja sen jäsenille tehtävän julistaa Pyhän Hengen voimasta evankeliumia kaikille luoduille. Evankeliumin ydin on syntien anteeksiantamus Jeesuksen nimessä ja veressä. Usko tulee kuulemisesta ja kuuleminen Kristuksen sanan kautta.

Pelastava evankeliumi on kulkenut Raamatun ajoista nykypäivään siten, että ihminen on kuullut evankeliumin julistuksen, uskonut sen ja julistanut evankeliumia taas uudelle sukupolvelle.

Myös tänään, näissä suviseuroissa, on mahdollisuus kuulla Jumalan valtakunnan evankeliumin julistusta ja uskoa synnit anteeksi Jeesuksen sovitustyön perusteella.

Uusimmat kuvat

Ajankohtaista

1. heinäkuuta 2013
Päivätiedote maanantai 1.7.2013

1. heinäkuuta 2013
Kotimatkalle lähteville

Liikennetoimikunnan tiedote

30. kesäkuuta 2013
Numerotiedote

30. kesäkuuta 2013
Ajosuositus Oulun suuntaan matkaaville

Liikennetoimikunnan tiedote

29. kesäkuuta 2013
Tietoa alueen A27 majoittujille

Päivitys kuljetusaikatauluihin

29. kesäkuuta 2013
Numerotiedote klo 18

29. kesäkuuta 2013
SRK:n tiedotustilaisuus

29. kesäkuuta 2013
Vuosikokoustiedote

29. kesäkuuta 2013
Puhujien kokouksessa aiheena ihmisen kohtaaminen

Tiedote SRK:n puhujien ja seurakuntavanhinten koko

29. kesäkuuta 2013
Päivätiedote lauantai 29.6.2013

15. maaliskuuta 2013
Suviseurat-sanan taivutus

Suviseuroissa ei suviseuroilla

28. kesäkuuta 2013
Päivätiedote 28.6.2013

27. kesäkuuta 2013
Päivätiedote 27.6.2013

27. kesäkuuta 2013
SRK:n tiedotustilaisuus

30. toukokuuta 2013
Kenttämaksupalvelu avautunut

Maksa kenttämaksu ennakkoon