Perjantain kuvat

Ystävät kokoontuivat laulamaan perjantai-päivän laulutuokioon. Kuvassa ovat Eelis Rintamäki, Paulus Vuorma, Reetta Puolitaival, Pilvi Erkkilä

Lauantaina sää on sallinut ystävien tapaamisen ja seurapuheiden kuuntelemisen myös ulkona. Kuvassa Anna-Kaisa Parkkila (vas), Seppo Parkkila, Jukka Haho ja Ritva Haho

Juhlaportin keskiosaan muodostuu risti, jonka ympärillle on kirjoitettu suviseuravieraiden kiitollisuuden aiheita.

Suviseuroissa myös lapsille on paljon mieluisia työvuoroja. Silva Tuomela ostamassa jäätelöä laukkumyyjiltä.

Piispa Jukka Keskitalo, aluehallintoviraston ylijohtaja Terttu Savolainen ja Kainuun prikaatin apulaiskomentaja Jarmo Keskinen saivat muistoksi Suviseuroista SRK:n uutuuskirjoja.