Kysymyksiä ja vastauksia

Miksi suviseurakenttä avataan majoittujille vasta keskiviikkona klo 9?

Seura-alueen avaaminen tarkoittaa myös palvelujen avaamista ja siten myös talkootyövuorojen lisääntymistä. Aattoseurat alkavat torstaina.

Miksi kentällä kuitenkin on jo vaunuja ja väkeä tiistaina?

Seura-alueen valmistelut vaativat paljon talkootyötä, jotka alkavat toukokuun alussa ja kestävät seurojen loppuun. Vaunut ovat pääasiassa erityisessä vastuutehtävässä olevien henkilöiden, jotka ovat vastuutehtävissä jo ennen seuroja. Vastuuhenkilöillä on oikeus tuoda majoituskalustoa kentälle tiistaina klo 12 – 24, mukana on oltava etukäteen jaettu tuulilasikyltti. Tiistaina voivat tulla myös ne, joiden työvuoro alkaa
keskiviikkona ennen klo 14. Heille lähetään tekstiviestillä saapumisohjeet, työvuoromääräin tulee olla mukana.

Miksi pitää noudattaa reittisuosituksia?

Liikennetoimikunta on suunnitellut liikenneväylät mahdollisimman turvallisiksi ja sujuviksi. Reittisuositusten noudattamisella mahdollistetaan sujuva toiminta ja ehkäistään tarpeettomat ruuhkat sekä pitkät jonotusajat.

Miksi en voi varata paikkaa kaverille / sukulaiselle?

Seura-aluetta täytetään samanaikaisesti useasta suunnasta. Niin sanottujen aukkojen täyttäminen alueen täytön jälkeen aiheuttaa ruuhkia ja etenkin jalankulkijoiden turvallisuus kärsii. Majoitusaluetta on varattu sen verran, että kaikkien pitäisi mahtua alueelle. Mikäli aukkoja jää, majoituspaikkoja ei riitä suunnitellusti.

Miksi ei saa pystyttää telttaryhmiä?

Esimerkiksi pressulla peitetty usean teltan ryhmä on erittäin vaarallinen onnettomuustilanteessa. Yksittäisessä teltassa syttynyt tulipalo aiheuttaa koko telttaryhmän syttymisen.

Ajankohtaista

Uutisia ja tapahtumia Suviseuroista

10.07.2023

Mediatiedote 10.7.2023

Suviseurakaupunki Kauhavalla on purettu ja alueen luovutustarkastus on pidetty. Tiedotteen voit lukea täältä.