Suviseurat

Suviseurat

Suviseurat on vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen vuotuinen seuratapahtuma. Se on myös kansainvälinen ja  Pohjoismaiden suurin hengellinen tapahtuma. Vanhoillislestadiolaisuus on Suomen evankelisluterilaisen kirkon herätysliike.

Suviseuroissa keskeisellä sijalla ovat Raamattuun perustuvat seurapuheet, yhdessä laulaminen sekä kohtaamiset. Haluamme välittää turvallista sanomaa syntien anteeksiantamuksesta ja kutsua uskomaan. Suurin osa seuravieraista majoittuu seura-alueella. 

Seurapuheiden lisäksi isossa seurateltassa järjestetään lauantaina ehtoollismessu sekä sunnuntaina Jumalanpalvelus ja pyhäkoulu. Suviseurasunnuntaina järjestetään Jumalanpalveluksia myös lähialueen kirkoissa yhteistyössä paikallisseurakuntien kanssa.

Kaikki ovat tervetulleita Suviseuroihin. Tapahtumaan on vapaa pääsy.

Suviseurat Kauhavalla 2023

Jos Jumala suo, vuoden 2023 Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksen Suviseurat järjestetään Kauhavalla 30.6.–3.7.2023.

Suviseurapaikkana on Kauhavan lentokenttä. Kentällä on aiemmin toiminut lentosotakoulu, joka lakkautettiin vuonna 2014. Kauhava sijaitsee Etelä-Pohjanmaalla, noin 40 kilometrin päässä Seinäjoelta. Kauhavalla on noin 15 000 asukasta.

Suviseurojen järjestämisessä päävastuu on Seinäjoen Rauhanyhdistyksellä. Järjestämiseen osallistuvat myös Kokkolan seudun, Perhon, Alajärven, Alavuden, Halsuan ja sen ympäristön, Evijärven, Kauhavan ja Lapuan, Lappajärven, Pietarsaaren, Vaasan seudun, Vimpelin sekä Ähtärin ja sen ympäristön rauhanyhdistykset.

Rukouksemme on, että Jumala siunaisi seurajärjestelymme. Pyydämme, että Jumalan sana saisi kutsua Jumalan valtakuntaan ja virvoittaa sanankuulijoita Kauhavan suviseuroissa 2023.

Kauhavan suviseurojen päätoimikunta

Ajankohtaista

Uutisia ja tapahtumia Suviseuroista

10.07.2023

Mediatiedote 10.7.2023

Suviseurakaupunki Kauhavalla on purettu ja alueen luovutustarkastus on pidetty. Tiedotteen voit lukea täältä.