Medialle järjestetyssä kahvihetkessä nostettiin esiin ajankohtaisia kannanottoja ja lähetystyön kuulumisia (1.7.2023)

Medialle järjestetyssä kahvihetkessä nostettiin esiin ajankohtaisia kannanottoja ja lähetystyön kuulumisia (1.7.2023)

 

Harri Vähäjylkkä, SRK:n viestintäpäällikkö

Tilaisuuden alussa SRK:n viestintäpäällikkö Harri Vähäjylkkä nosti esiin Suviseurojen aikana käsiteltäviä teemoja avajaisista sekä puhujien ja seurakuntavanhinten kokouksesta. Erääksi tärkeäksi aiheeksi on noussut ihminen, Jumalan luomana olentona ja ihmeenä. SRK:n johtokunnan puheenjohtaja Valde Palola toi esiin vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin. SRK:n toiminnallisen osaston johtaja Pekka Kainua kertoi lähetystyön kuulumisista. 

Palola kertoi, että vanhoillislestadiolaisuus on Suomen luterilaisen kirkon herätysliike. Liikkeeseen kuuluvat ovat kirkon ja  paikallisten seurakuntien jäseniä. Herätysliikkeen piirissä olevia toimii kirkon tehtävissä niin työntekijänä kuin luottamustehtävissä eri tasoilla.  Suomen Rauhanyhdistysten keskusyhdistykseen kuuluu 168 paikallista rauhanyhdistystä ja niissä on jäseniä runsaat 30 000. 

Valde Palola, SRK:n johtokunnan puheenjohtaja

Vanhoillislestadiolaisuudessa arvostetaan Raamattua Jumalan sanana ja sen arvovaltaa. – Ajankohtaisia asioista arvioidaan Jumalan sanan perustalta. Palola nosti esiin Jumalan luomistyön arvostukseen liittyviä teemoja, joihin halutaan ottaa kantaa. 

Jokainen lapsi, joka on hedelmöittynyt äidin kohdussa, on arvokas ja Jumalan luoma. Sen vuoksi aborttia ei voi hyväksyä. Ihminen on Jumalan luomistyön ihme. Siihen perustuu myös luottamus siitä, että perheissä halutaan ottaa vastaan kaikki lapset Jumalan lahjana. 

Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi. Tämä luomistyön totuus ei muutu, vaikka lääketieteellisesti ihmisen sukupuoli voi olla joskus epäselvä. Sukupuolen vaihtamiselle ei ole raamatullisia perusteita, ei myöskään samaa sukupuolta olevien avioliitolle. Raamatun mukaan avioliitto on miehen ja naisen välinen. Yhteiskunnallisessa keskustelussa Raamatun opetus luomisesta, ihmisen sukupuolesta ja seksuaalisuudesta on jäänyt vähemmälle huomiolle tai jopa kokonaan sivuutettu. Vanhoillislestadiolaisuudessa opetetaan, että seksuaalisuuden toteuttaminen kuuluu avioliittoon. 

Puheenvuorossa tuli esiin selkeä kanta, että vaikka avioliittolaki mahdollistaa samaa sukupuolta olevien avioliiton, kirkkolain ja kirkkokäsikirjan mukaan kirkollinen vihkiminen voidaan toteuttaa vain naisen ja miehen välillä. Toisaalta papilla ei myöskään ole siviilivihkimisoikeutta. 

Kahvihetkessä keskustelua ja kysymyksiä esitettiin herätysliikkeen suhtautumisesta tasa-arvoiseen avioliittolakiin ja kirkon kannanottoihin. Keskustelussa tuli esiin, että kirkon sisällä on myös paljon heitä, jotka toivovat vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen pysyvän kirkon sisällä uskoen ja opettaen edelleen Jumalan sanan mukaisesti. 

Lähetystyöhön lähdetään kutsuttuna

Pekka Kainua kertoi lähetystyön laajentuneen mm. Venäjällä, Afrikassa ja Etelä-Amerikassa. Lähetystyötä tehdään tällä hetkellä noin 20 maassa ja kaikissa maanosissa. – Lähetystyöhön lähdetään aina kutsuttuna. Tarkoituksena on, että etsivä löytää tien Jumalan valtakunnan yhteyteen, Kainua kertoi puheenvuorossaan.

Korona avasi uusia mahdollisuuksia lähetystyöhön sähköisten viestimien kautta. Tästä on esimerkkinä mm. Afrikan maissa laajasti käytössä olevat WhatsApp-seurat. Lähetystyötä Afrikassa tehdään läheisessä yhteistyössä Amerikan sisarjärjestö LLC:n kanssa.

Ulkomaiden lisäksi lähetystyötä tehdään myös kotimaassa niillä paikkakunnilla, joissa on vähän seuratoimintaa sekä myös vankiloissa.

SRK:n lähetystyöhön rinnalla toteutetaan myös humanitääristä apua ja sitä annetaan niihin maihin, joissa lähetystoiminta on jo vakiintunutta. Toiminta perustuu vapaaehtoisiin lahjoituksiin sekä vapaaehtoistyöhön vastaanottajamaassa. Apua annetaan kriisitilanteisiin, lasten koulunkäyntiin, ammatin opiskeluun sekä sairaus- ja kuolemantapauksiin.

Pekka Kainua, SRK:n toiminnallisen osaston johtaja



Ajankohtaista

Uutisia ja tapahtumia Suviseuroista

10.07.2023

Mediatiedote 10.7.2023

Suviseurakaupunki Kauhavalla on purettu ja alueen luovutustarkastus on pidetty. Tiedotteen voit lukea täältä.  

09.05.2023

Ajan kulku

”Suviseurat on joulun ohella erityinen tapahtuma, jonka kohdalla pysähdyn miettimään aikaa; mennyttä, nykyistä ja tulevaa.”Jatka lukemista >

20.04.2023

Kotirintamalta

Kohti Suviseuroja -blogisarjan kirjoituksessa Leena Pyykölä pohtii Suviseurojen odotusta ja valmisteluissa mukana olemista ison perheenJatka lukemista >

17.04.2023

PRESSMEDDELANDE 17.4.2023

SUVISEURAT-SOMMARMÖTETS GÄSTER KAN ERBJUDAS HYRESBOENDE VIA INKVARTERINGSBUTIKEN Finlands Fridföreningars Förbunds (officiellt Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys, SRK)Jatka lukemista >

16.04.2023

Sähköpaikkatiedote

Suviseurakentän sähköpaikkaa voi hakea suviseurajärjestäjiltä lääketieteellisen tarpeen perusteella 22.5.2023 saakka. Sähköpaikan voi saada henkilö, jollaJatka lukemista >

03.03.2023

Mediatiedote 3.3.2023

SUVISEURAVIERAILLE VOI TARJOTA VUOKRAMAJOITUSTA MAJOITUSKAUPAN KAUTTA   SRK:n Suviseurat järjestetään Kauhavan lentokentän alueella 30.6.- 3.7.2023. SuuriJatka lukemista >

01.11.2022

Kutsu suviseurainfoon

Suviseurainfo torstaina 10.11.2022 klo 18.00 Kauhavan seurakuntatalolla Suviseurat on pohjoismaiden suurin hengellinen tapahtuma. Kesällä 2023Jatka lukemista >