SRK kehittää julkaisupalveluja

SRK kehittää julkaisupalveluja

Suviseurakentän julkaisumyymälästä voi ostaa SRK:n kirjoja ja äänitteitä. Kentällä liikkuu myös kirjakärryjä, joista on kohdalle sattuessa helppo tehdä ostoksia. Esimerkiksi Harri Vähäjylkän Tahdon-kirjaa on myyty paljon seurojen aikana. Suviseurojen julkaisumyynti kattaa ison osan SRK:n julkaisumyynnistä.

SRK kehittää julkaisupalveluitaan kyselyn avulla. Kyselyssä pyritään selvittämään, millaisille SRK:n tuotteille ja palveluille on tarvetta nyt ja tulevaisuudessa. Kyselyn tuloksia hyödynnetään digitaalisen julkaisualustan suunnittelussa. Vastaamalla kyselyyn voi vaikuttaa palvelujen kehittämiseen. Kyselyyn voi vastata osoitteessa: bit.ly/julkaisukysely.

Ajankohtaista

Uutisia ja tapahtumia seurakentältä

01.07.2019

Tervetuloa opistoseuroihin!

Heinäkuu on opistoseurakuukausi! Kolme kristillistä kansanopistoamme järjestää kesäseuroja peräkkäisinä viikonloppuina: Reisjärven opistoseurat  pidetään 12.–14.7., JämsänJatka lukemista >

30.06.2019

Löytötavarat

Suviseurojen aikana kadonneita tavaroita voi tiedustella löytötavaratoimistosta. Löytötavaratoimiston sulkeuduttua vähä-arvoisia löytötavaroita voi tiedustella Muhoksen rauhanyhdistykseltäJatka lukemista >

29.06.2019

Suviseurat Flickr-kuvapalvelussa

Katso, kuinka upealta suviseura-alue näyttää ylhäältä. Löydät huikeat Drone-kuvat ja -videot Suviseurojen Flickristä.  flickr.com/photos/suviseurat #suviseurat

27.06.2019

Aattoseurat alkavat tänään

Aattoseurat alkavat tänään seurateltassa laulutuokiolla kello 12. Kaikki lähetykset kuuluvat myös Kesäseuraradiosta. Tervetuloa kuulolle! https://kesaseuraradio.fi/

26.06.2019

Suviseurat viestii

Suviseurat viestittää ainoastaan virallisten kanaviensa kautta. Voit tutustua suviseurauutisointiin myös sosiaalisen median kanavissa: facebook.com/srksuviseurat twitter.com/SuviseuratJatka lukemista >