Lestadiolaisen kristillisyyden paikallishistoriaa

Herätyksen ajat Pyhäjoella

Lapissa alkunsa saaneet herätykset alkoivat saavuttaa Pohjanmaata 1800-luvun loppupuolelle tultaessa. Ensimmäiset saarnamatkat Pyhäjoen seudulla teki renki Eeli Juola vuoden 1867 tienoilla. Juola oli kohdannut elävän kristillisyyden Tornionjokilaaksossa koskitöissä ollessaan. Jo 1870-lukuun mennessä pitäjään oli muodostunut pieni uskovaisten joukko, jolla oli ensimmäiset omat saarnamiehensäkin. Juuri Yppärin kylä oli herätyksen vahvaa aluetta Pyhäjoella. Seuratupa hankittiin vuonna 1880 ja sijaintinsa mukaan se sai nimekseen Harjun kirkko.

Liike sai huomiota myös seurakunnan tasolla. Vastaanotto ei ollut pelkästään myönteistä. Erimielisyyttä oli useista opillisista näkökohdista kuten kasteen merkityksestä, ripistä, Pyhästä Hengestä ja uskoon tulemisesta. Saarnamies Antti Rantala julistettiin kirkon taholta saarnakieltoon harhaoppisena. Vastarinnasta huolimatta herätykset jatkuivat ja laajenivat. Uskovaisten määrä Pyhäjoella nousi jopa lähelle neljääsataa.

Koetuksen aikoja liike kohtasi 1910-luvulla, kun uudenherätyksen hajaannus jakoi lestadiolaisuuden. Rauhansanalaisuuden myötä 1940-luvulle tultaessa herätysliike oli jakautunut kolmeen yhtä suureen joukkoon. Vanhoillislestadiolaisten toimintaa Pyhäjoella oli kolmella kylällä: Yppärissä, Pirttikoskella sekä kirkolla. Oma yhteinen Pyhäjoen rauhanyhdistys perustettiin vuonna 1951. SRK:n mallisäännön mukaan yhdistys päätti tuolloin ”herättää ja elvyttää kristillistä uskonelämää sekä yleensä edistää kristillissiveellisten elämäntapojen, kansanraittiuden ja isänmaallisen mielen vakiinnuttamista kansan keskuudessa”. Nykyinen toimitalo on rakennettu 1983 ja tähän päivään tultaessa jäsenmäärä on noin 140.

Liike leviää Oulaisiin

Vastaavasti Oulaisista muotoutui Pohjanmaan rautatieradan rakentamisen myötä Pyhäjokialueen taloudellinen ja liikenteellinen keskus. Sinnekin lestadiolainen herätysliike saapui Merijärven suunnalta. Ensimmäiset seurat pidettiin vuonna 1870 Antti ja Kaisa Palokankaan talossa. Puhumassa oli tuolloin yppäriläinen Juho Honka. Myös Oulaisten seurakunnan kirkonmiehet suhtautuivat ensin hyvin kriittisesti uuteen liikkeeseen ja kehoittivat paikkakuntalaisia varomaan ”vääräoppisia”. Vähitellen lestadiolaisuus kuitenkin hyväksyttiin yhdeksi herätysliikkeeksi toisten joukkoon. Vuonna 1881 lestadiolaisuus mainittiin voimakkaimmaksi uskonnolliseksi liikkeeksi Oulaisissa. 1900-luvun alussa uskovaisia oli jopa kymmenesosa paikkakuntalaisista. Seuroja pidettiin useissa taloissa ja niissä kerrotaan käyneen paljon myös nuorta väkeä. Puhujina toimivat useat eri maallikkosaarnaajat.

Keskusyhdistys perustettiin Oulaisten suviseuroissa sata vuotta sitten

Vuonna 1912 Oulaisten vanhoillislestadiolaiset perustivat oman rauhanyhdistyksen. Oma seurahuone otettiin käyttöön vuonna 1914 nykyisen kaupungintalon takana sijaitsevalla tontilla. Samaan aikaan päätettiin anoa Oulaisiin järjestettäväksi valtakunnalliset suuret seurat. Koko maan kattavia vanhoillislestadiolaisten seuroja oli järjestetty vuodesta 1906 lähtien. Seurapaikaksi saatiin erinäisten hankaluuksien jälkeen reservikasarmin harjoituskenttä, nykyinen Oulaskankaan sairaalan alue.

Tulirokkoepidemia melkein esti kokouksen järjestämisen, mutta ihmisiä oli alkanut jo saapua paikalle, ja seurat saivat alkaa. Väkeä kokoontui lopulta yhteensä 8 000 henkeä, ja majapaikat olivat loppua kesken. Seurapuheissa kuultiin saarnaa parannuksesta ja syntien anteeksiantamisesta. Kahteen otteeseen puhe piti keskeyttää voimakkaiden kiitosäänten vuoksi.

Yleisessä kokouksessa tehtiin suuri päätös yleisen, koko maan kattavan Rauhanyhdistyksen perustamisesta. Keskusyhdistyksen toimipaikaksi valittiin Oulu. Sen tarkoitus oli ennen kaikkea valvoa taloudellisia asioita sekä toimia yhdyssiteenä ja neuvoa antavana järjestönä paikallisten rauhanyhdistysten välillä. Päätösten todetaan syntyneen yksimielisyydessä.

1920- ja 1930-luvuilla lestadiolaiset kokoontuivat ahkerasti seuroihin ja ompeluseuroihin, joissa kuunneltiin saarnoja, laulettiin ja neulottiin. Myöhemmin järjestettiin myös isoja seuroja, joihin saapui väkeä koko seutukunnasta. Siihen aikaan seuroissa toimi erikseen tekstinlukija ja saarnat saattoivat kestää jopa yli kaksi tuntia. Seuroissa käytiin paljon myös sielunhoidollisia keskusteluja. Oulaisten ensimmäinen seurahuone tuhoutui tulipalossa 1943, mutta jo seuraavana vuonna päätettiin rakentaa tilalle uusi. Hajaannusten jälkeen toiminta vakiintui ja jäsenmäärä kasvoi voimakkaasti 1960- ja 1970-luvuilla. Jossain vaiheessa Oulaisten Rauhanyhdistys kuului jopa Suomen 25 suurimman yhdistyksen joukkoon. Nykyisin Oulaisten uskovaiset kokoontuvat toimitalossaan, joka on otettu käyttöön 1993. 

Ydinsanoma edelleen sama

Lestadiolainen herätysliike on elänyt ja vaikuttanut voimakkaasti Oulaisten ja Pyhäjoen seudulla. Toiminta on vilkasta. Keskeisimpänä toimintamuotona ovat edelleen seurat. Alueella on runsaasti lapsiperheitä, ja seurojen lisäksi pidetään lapsille päiväkerhoa ja pyhäkoulua sekä nuorille raamattuluokkaa. Myös äidit ja isät kokoontuvat omiin iltoihinsa ja varttuneet eläkeläisten kerhoonsa. Ydinsanoma rauhanyhdistysten toiminnassa on säilynyt samana. Se kutsuu jokaista ihmistä etsimään ja omistamaan peltoon kätkettyä aarretta: elävää uskoa.

 

Lähteenä on käytetty Anna-Maria Mäntykankaan toimittamaa Oulaisten Rauhanyhdistyksen historiakirjaa “Sydämellisiä Jumalan terveisiä” sekä Eero Pisilän Pyhäjoen Rauhanyhdistyksen 60-vuotisjuhlaan laatimaa historiikkia.