29.10.2016

Suviseuroihin luontoaiheinen seuramerkki

Päätoimikunta hyväksyi 28.10. kokouksessaan Suviseurojen seuramerkin ja visuaalisen ilmeen. Visuaalisen ilmeen suunnittelun lähtökohtana on ollut Suviseurojen tunnuslause ”Minä olen ylösnousemus ja elämä” (Joh. 11:25).

Suunnitteluryhmä on huomioinut myös vuonna 2017 vietettävän uskonpuhdistuksen 500-vuotismerkkivuoden ja Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuoden.

Suunnitteluryhmä pohti myös suviseura-alueen luonnon ja historian merkitystä: Suviseura-alue on aivan Porin keskustan tuntumassa Kokemäenjoen kahden sivuhaaran välisillä luodoilla. Täältä alkaa Kokemäenjoen laaja linturikkaudestaan tunnettu suistoalue.

Kohti taivasta

Suviseuramerkiksi toteutui ryhmän yhteisten ajatusten pohjalta lintu-luonto-vesi-aiheinen kuva. Seuramerkissä vapaiden taivaan lintujen lentosuunta on ylöspäin, kohti taivasta. Lintujen valkoinen väri kuvastaa puhtautta. Valkoinen on myös ylösnousemuksen ja uskonpuhdistuksen väri. Lisäksi kolmessa linnussa voidaan nähdä symboli Jumalan kolmiyhteydestä.

Joen vesi virtaa kuvassa Suomen lipun sinisessä värissä. Luotojen vehreyttä ja sen vihreää kasvua ja elämää kuvastaa merkin keskellä viheriöivä ruohonauha. Vihreä on elämän ja kasvun väri.

Yhtenäinen visuaalinen ilme

Suviseurojen visuaalisen suunnittelun yhtenäinen ilme toistuu juhlaportissa sekä kaikissa painotuotteissa ja tilojen somistuksessa. Suunnitteluryhmä jatkaakin työtään juhlaportin suunnittelulla. Suunnittelun keskeisenä aiheena on ylösnousemuksen sanoma: uskon, toivon ja valon näköala.

Suviseurojen graafisen ja visuaalisen ilmeen sekä somistuksen suunnittelusta vastaa työryhmä, johon kuuluvat Merina Honkasalo, Marja-Terttu Naukkarinen ja Päivi Vuonokari.