Suviseurat

Suviseurat

Suviseurat on vanhoillislestadiolaisten vuosittainen kesäjuhla ja Pohjoismaiden suurin hengellinen tapahtuma. Vanhoillislestadiolaisuus on Suomen evankelisluterilaisen kirkon herätysliike.

Suviseuroissa tärkeintä on Jumalan sana, Raamattuun perustuvat seurapuheet, yhdessä laulaminen sekä kohtaamiset. Haluamme välittää turvallista sanomaa syntien anteeksiantamuksesta ja kutsua uskomaan.

Seurapuheiden lisäksi isossa seurateltassa järjestetään lauantaina ehtoollisen vietto sekä sunnuntaina jumalanpalvelus ja pyhäkoulu. Suviseurasunnuntaina järjestetään jumalanpalvelukset myös lähialueen kirkoissa yhteistyössä paikallisseurakuntien kanssa.

Kaikki ovat tervetulleita Suviseuroihin. Tapahtumaan on vapaa pääsy.

Kesän 2022 Suviseurat (1.–4.7.) järjestetään Kanta-Hämeen maakunnassa Lopella noin 110 kilometrin päässä Helsingistä. Loppi on tunnettu perunanviljelystään ja monimuotoisesta luonnostaan. Lukuisten järvien ja lampien halkoma alue on myös suosittu kesämökkipaikkakunta. Lopella on asukkaita hieman alle 8 000 ja kesäisin väkiluku lähes kaksinkertaistuu, kun kesävieraat saapuvat mökeilleen.

Suviseurapaikkana on Räyskälän lentokenttä, jossa järjestettiin Suviseurat edellisen kerran kesällä 2012. Suviseurojen kenttäalue on kooltaan noin 185 hehtaaria, eli noin 46 hehtaaria suurempi kuin vuoden 2012 Suviseuroissa. Seura-alue on pohjavesialuetta. 

Suviseurojen järjestäminen vaatii vuosien hyvin organisoidun etukäteistyön. Järjestelyt tehdään pääosin vapaaehtoisvoimin talkootyönä. Kesän 2022 Suviseurojen järjestämisestä päävastuun kantaa Vantaan Rauhanyhdistys. Järjestelyvastuussa ovat lisäksi Espoon, Helsingin, Hyvinkään, Hämeenlinnan, Lohjan ja Nurmijärven rauhanyhdistykset. 

Suviseurojen tunnuslause on Lasten kaltaisten on Jumalan valtakunta (Mark. 10:14). Seuratunnus muistuttaa uskon yksinkertaisuudesta ja rohkaisee luottamaan kaikkivaltiaan Jumalan huolenpitoon ja johdatukseen epävarman ajan keskelläkin. Uskon lahjan saa uskomalla syntien anteeksiantamuksen lapsen lailla.

Kutsu seuroihin kuuluu kaikille. Jumalan valtakunnan työ jatkuu Vapahtajan antaman tehtävän mukaisesti: evankeliumia saarnataan kaikille kansoille. Sen ydin on syntien anteeksiantamus Jeesuksen nimessä ja veressä. Anteeksiantamusta tarjotaan jokaiselle armoa kaipaavalle.

Haluamme järjestää Lopella tavalliset, turvalliset, toimivat, hyvän mielen Suviseurat, joihin jokainen on tervetullut. Valmistelua ja järjestämistä ohjaavina arvoina meillä ovat luottamus, armollisuus ja vastuullisuus.

Tältä täydentyvältä sivustolta voit lukea tarkemmin valmisteluista, tapahtumasta, ohjelmasta, Suviseuroihin saapumisesta ja majoittumisesta, muista ohjeista sekä suviseurakentän palveluista.

Lämpimästi tervetuloa Suviseuroihin!

Päätoimikunta

Ajankohtaista

Uutisia ja tapahtumia Suviseuroista

31.08.2021

Mediatiedote

Lopen Suviseurojen 2022 verkkosivut avautuneet Viikonloppuna julkistettiin ensi kesän Suviseurojen visuaalinen ilme, seuramerkki sekä tunnuslause.Jatka lukemista >

31.08.2021

Tarjoa majoitustilaa!

Lopen Suviseurat järjestetään Räyskälän lentokentän alueella. Suviseuroihin tarvitaan yksityisten vuokraamia majoitustiloja seuravieraiden käyttöön. Voit tarjotaJatka lukemista >