Elämää Nurmijärvi-ilmiön keskellä

Elämää Nurmijärvi-ilmiön keskellä

Täällä on pikkukylän fiilis, mutta paljon porukkaa.

Aivan pääkaupunkiseudun kupeessa sijaitseva Nurmijärvi on kasvattanut kokoaan viime vuosina nopeasti ja onkin asukasluvultaan Suomen suurin kunta. Erityisesti lapsiperheet muuttavat tänne väljemmän asumisen perässä. Koko kuntaa koskettava ilmiö on heijastunut myös rauhanyhdistyksen toimintaan.

Nopeasti kasvava yhdistys

Pari vuotta sitten Nurmijärven Rauhanyhdistyksellä oli 20-vuotisjuhlat. Aino ja Tapio Sivula ovat perheineen eläneet läheltä kotisiionin muutokset.

– Kuuluimme Helsingin Rauhanyhdistykseen ja kävimme siellä seuroissa. Meillä oli kuitenkin paljon omaa aluetoimintaa ja varsinkin kotiompeluseuroista on jäänyt hyvin lämpimät muistot.

Kun Perttulassa tuli myyntiin vanha pankkirakennus, alettiin Nurmijärvellä haaveilla omasta toimitalosta. Talo hankittiin ja saneerattiin talkoovoimin seurakuntoon. Oma yhdistys perustettiin siitä muutaman vuoden päästä.

Seuroissa kävijöiden määrä on kymmenkertaistunut tänä aikana ja toimitaloa on laajennettu jo kaksi kertaa. Vilkastuneessa toiminnassa on haluttu ottaa erityisesti huomioon lapset ja nuoret. Jo vuosia sitten kehitettiin uutena toimintamuotona kaverikerhot alakouluikäisille. Viimeisimmässä laajennuksessa toimitalon yläkertaan rakennettiin monitoimitila erityisesti nuoria ajatellen.

Nupeen on helppo tulla

Nuorten perjantai eli nupe kokoaa yhteen rippikoulun käyneitä nuoria. Aleksi Klasilan, Toivo Kauppisen ja Paavo Saukonojan mielestä nupeen on helppo tulla. Tällä kerralla illan teemana on retkeily; ohjelmaan kuuluu myös hartaus ja iltapala.

– Usein syntyy hyvää keskustelua illan aiheen pohjalta. Tärkeää on myös kavereiden näkeminen ja uusiinkin tutustuminen. Kannattaa tulla mukaan, pojat toteavat.

Poikien mielestä Nurmijärven sijainti on hyvä ja muutenkin täällä on mukava asua.

– Tämä on rauhallinen paikka, jossa kuitenkin riittää tekemistä: käydään kalassa ja notskille saatetaan lähteä lyhyelläkin varoitusajalla. Nurmijärvellä on pikkukylän fiilis, mutta paljon porukkaa.

Toiminnan kasvun myötä ei seuroissa voi enää mitenkään tuntea kaikkia. Aino ja Tapio Sivula pitävät kuitenkin tärkeänä, että pitkään täällä asuneet voisivat huomata uudet tulijat ja toivottaa heidät tervetulleiksi.

– Perjantai-illan nupessa on yhteisen ohjelman jälkeen mukava viettää aikaa vaikkapa laulamalla ja pelaamalla pingistä tai biljardia, kertovat Aleksi Klasila, Paavo Saukonoja ja Toivo Kauppinen.

Nurmijärven Rauhanyhdistys 
– Perustettu 1999, jota ennen oli osa Helsingin Rauhanyhdistystä
– Jäseniä 490
– Osoite: Lopentie 25, Perttula
– Verkkosivut: https://www.nurmijarvenrauhanyhdistys.fi/

Ajankohtaista

Uutisia ja tapahtumia Suviseuroista

30.06.2022

Suviseurojen avajaiset

Suviseurojen avajaisia vietetään Lopella perjantaina 1.7.2022 klo 10.   Avajaisissa tervehdyksen tuovat Suomen rauhanyhdistysten keskusyhdistyksen (SRK)Jatka lukemista >

30.06.2022

Suviseuraliikenne sujuu hyvin

  Ajankohtaiskatsauksessa haastateltiin liikennetoimikunnan varapuheenjohtajaa Jani Myllykoskea. Liikenne suviseura-alueella on ollut tänään torstaina vilkasta. SeuravieraitaJatka lukemista >

30.06.2022

Seurojen tulkkaus

Suviseuroihin saapuu vieraita ympäri maailmaa. Muualta tulleilla vierailla on mahdollisuus kuunnella seuroja ja puheenvuoroja omallaJatka lukemista >

13.01.2022

Kohti Suviseuroja

Tänä vuonna, jos Jumala suo, pääsemme viettämään Suviseuroja Lopen Räyskälässä. Millä mielin Suviseuroja järjestellään jaJatka lukemista >

31.08.2021

Mediatiedote

Lopen Suviseurojen 2022 verkkosivut avautuneet Viikonloppuna julkistettiin ensi kesän Suviseurojen visuaalinen ilme, seuramerkki sekä tunnuslause.Jatka lukemista >