Espoossa on vilkasta

Espoossa on vilkasta

Espoo on väkiluvultaan Suomen toiseksi suurin kaupunki. Väkiluku kasvaa nopeasti ja on pian yli 300 000. Espoon alue on laaja, ja sillä on useita keskuksia. Seuramatka kotoa toimitalolle Vanttilaan saattaa olla 30 kilometriä.

Nuoretkin ovat aktiivisia

Espoon Rauhanyhdistyksen alkuaikoina seuroja pidettiin vanhassa ja hieman heikkokuntoisessa puutalossa. Rahaa uutta toimitaloa varten kerättiin ahkerasti, ja se valmistui vuonna 2005. Seurasaliin mahtuu 390 kuulijaa, kahvioon 150 henkilöä ja lisäksi alakerrassa on monitoimitiloja.

 Nykyisen toimitalon valmistuttua seuratoiminta on ollut vilkasta. Perinteisesti seuroja on pidetty sunnuntaisin, lisäksi viime vuosina kerran kuussa keskiviikkoisin. Seuroja järjestetään myös lähialueiden kirkoissa ja Auroran kappelissa. Isoja seuroja on kahdesti vuodessa: Talviseurat helmi-maaliskuun vaihteessa ja Pyhäinpäiväseurat loppusyksyllä.

Seurojen lisäksi yhdistyksen tiloissa järjestetään juhlia, myyjäisiä, nuorten perjantai -tilaisuuksia, pyhäkouluja ja raamattuluokkia. Espoon nuoret ovat aktiivisia: heidän aloitteestaan, rakentamana ja itse kustantamana pihalle saatiin aikaan tilava tulisijallinen kota.

Keskiössä ovat saarnat

Toimeliaat espoolaiset valmistautuvat kenttäsuviseuroihin luottavaisin mielin. Espoolaiset Anna ja Juho Kovesjärvi perheineen odottavat innolla Suviseuroja, pitkän tauon jälkeen. Juholla on siellä vastuullinen tehtävä kuuluttajana.

– Kun minua pyydettiin, tunsin epävarmuutta. Tehtävä tuntui mielenkiintoiselta ja jännittävältä, kun olin toiminut seuraisäntänä vasta pari vuotta. Annan kannustamana sitten lähdin mukaan, kertoo Juho.

Espoossa järjestettiin syksyllä Suviseurojen vastuuhenkilöiden koulutuspäivä, jonka opit olivat hyödyllisiä. Uusi tehtävänkuva alkoi kirkastua.

– Koulutuspäivässä korostui, että seuroissa tärkeintä ovat saarnat. Kaikki muu on vain sitä tukevaa oheistyötä, eli oma rooli kuuluttajana ei ole keskiössä, Juho kertoo.

Jos Jumala suo

Myös Anna ottaisi mielellään työvuoroja Suviseuroihin.

– Olisi tosi mukavaa tehdä työvuoro. Täytyy hieman tarkkailla, olisiko joku mahdollinen, ettei meillä olisi Juhon kanssa päällekkäin vuoroja. Mennään perheen ehdoilla, Anna miettii.

Vastuuhenkilöistä vain harvat pääsivät harjoittelemaan edellisiin Muhoksen kenttäseuroihin 2019. Oppia on haettu edellisvuosien pöytäkirjoista ja muistioista sekä haastattelemalla aiempia vastuuhenkilöitä. Pandemiasta huolimatta Espoossa valmistaudutaan kenttäsuviseuroihin luottavaisin mielin. Jos Jumala suo, se myös toteutuu.

Espoon rauhanyhdistys
– Perustettu 1998, jota ennen oli osa Helsingin Rauhanyhdistystä
– Jäseniä 515
– Toiminta-alueena on Espoo, Kauniainen ja Kirkkonummi sekä eteläinen osa Siuntiota
– Osoite Mänkimiehentie 5, Espoo
– Verkkosivut: https://rauhanyhdistys.fi/espoo/
– Ominaispiirteitä ovat nuorten lapsiperheiden suuri osuus ja voimakas muuttoliike.

Ajankohtaista

Uutisia ja tapahtumia Suviseuroista

30.06.2022

Suviseurojen avajaiset

Suviseurojen avajaisia vietetään Lopella perjantaina 1.7.2022 klo 10.   Avajaisissa tervehdyksen tuovat Suomen rauhanyhdistysten keskusyhdistyksen (SRK)Jatka lukemista >

30.06.2022

Suviseuraliikenne sujuu hyvin

  Ajankohtaiskatsauksessa haastateltiin liikennetoimikunnan varapuheenjohtajaa Jani Myllykoskea. Liikenne suviseura-alueella on ollut tänään torstaina vilkasta. SeuravieraitaJatka lukemista >

30.06.2022

Seurojen tulkkaus

Suviseuroihin saapuu vieraita ympäri maailmaa. Muualta tulleilla vierailla on mahdollisuus kuunnella seuroja ja puheenvuoroja omallaJatka lukemista >

13.01.2022

Kohti Suviseuroja

Tänä vuonna, jos Jumala suo, pääsemme viettämään Suviseuroja Lopen Räyskälässä. Millä mielin Suviseuroja järjestellään jaJatka lukemista >

31.08.2021

Mediatiedote

Lopen Suviseurojen 2022 verkkosivut avautuneet Viikonloppuna julkistettiin ensi kesän Suviseurojen visuaalinen ilme, seuramerkki sekä tunnuslause.Jatka lukemista >