Suviseurojen visuaalinen ilme toteutettiin yhteisötaiteena

Suviseurojen visuaalinen ilme toteutettiin yhteisötaiteena

Suviseurat Lopella 2022

Suviseurojen visuaalinen ilme toteutettiin yhteisötaiteena

Suviseuroihin suunnitellaan vuosittain yksilöllinen visuaalinen ilme, johon kuuluvat muun
muassa seuramerkki, juhlaportti sekä seurateltan esiintymislava. Visuaalisen ilmeen lähtökohtana on
Suviseurojen tunnuslause “Lasten kaltaisten on Jumalan valtakunta” (Mark. 10:14).

Seuramerkki, juhlaportti ja seurateltan teos ovat itsenäisiä teoksia, joissa ei toistu mikään tietty kuva-aihe.
Teoksissa yhdistävänä tekijänä on yhteisöllinen toteutustapa, iloinen ja eloisa tunnelma sekä lämpimät
värisävyt. Yhteisötaiteen käyttäminen tässä muodossa ja laajuudessa on uutta Suviseurojen
valmistelussa. Työryhmässä on koettu, että yhteiselle tekemiselle sekä lasten ja nuorten osallistamiselle
on ollut juuri nyt kova tarve pandemiavuosien jälkeen. Talkoissa on ollut runsaasti osallistujia.

Suunnittelusta ja toteutuksesta vastanneen taideryhmän ovat muodostaneet Maija Rimpiläinen, Satu
Ratinen ja Olli Romppanen. Käytännön toteutuksessa on ollut mukana useita graafisen suunnittelun,
tekstiilitaiteen ja taidekasvatuksen ammattilaisia.

Juhlaportin kirjaimet ryijysidonnalla

Juhlaportin tarkoitus on toimia seurakentän keskellä maamerkkinä ja tapaamispaikkana. Lopen
juhlaporttiin on solmittu ryijytekniikalla kirjaimia kierrätystekstiilistä ja -muovista. Solmitut kirjainkuviot
muodostavat Suviseurojen tunnuslauseen.

Solmintatyötä varten järjestettiin keväällä muutamia taidetalkoita, joihin osallistui yhteensä yli sata eri-
ikäistä Etelä-Suomen alueelta. Materiaalina on lahjoitettua kierrätystekstiiliä. Portin teknisen suunnittelun on tehnyt Antti Niinikoski ja pystytyksestä on vastannut Petri Kivioja.

Seurateltan reliefissä piirrettyjä omakuvia

Seurateltassa on esiintymiskoroke puhujia, kuuluttajia ja kanttoreita varten. Lopella on kollaasimainen
reliefi, joka koostuu lähes 1 100 eripaksuisesta, kierrätetystä puulevyn palasta. Lapset ja nuoret ovat
piirtäneet omakuvia työpajoissa, joita on pidetty kaikkien järjestelyvastuussa olevien rauhanyhdistysten
alueella. Omakuvista muodostuu abstrakti kuvasommitelma, jonka tekemiseen osallistui myös
kuvataitelija Kaisu Sointu (ent. Sirviö). Teknisemmät puutyöt ja laserpoltetut kirjaimet toteutti Seppo
Tervo.


Teos sijoitetaan Suviseurojen jälkeen Vantaan rauhanyhdistykselle.

Yhteystiedot: Satu Ratinen puh. 050 520 7780, Maija Rimpiläinen puh. 050 525 3918 ja Olli Romppanen
puh. 045 676 8588


Suviseurojen viralliset kanavat:
https://www.suviseurat.fi
https://kesaseuraradio.fi/home/
https://www.facebook.com/srkryNyt
https://www.instagram.com/srk_nyt
https://twitter.com/suviseurat?s=09
https://www.youtube.com/c/SRKnyt/featured

Ajankohtaista

Uutisia ja tapahtumia Suviseuroista

30.06.2022

Suviseurojen avajaiset

Suviseurojen avajaisia vietetään Lopella perjantaina 1.7.2022 klo 10.   Avajaisissa tervehdyksen tuovat Suomen rauhanyhdistysten keskusyhdistyksen (SRK)Jatka lukemista >

30.06.2022

Suviseuraliikenne sujuu hyvin

  Ajankohtaiskatsauksessa haastateltiin liikennetoimikunnan varapuheenjohtajaa Jani Myllykoskea. Liikenne suviseura-alueella on ollut tänään torstaina vilkasta. SeuravieraitaJatka lukemista >

30.06.2022

Seurojen tulkkaus

Suviseuroihin saapuu vieraita ympäri maailmaa. Muualta tulleilla vierailla on mahdollisuus kuunnella seuroja ja puheenvuoroja omallaJatka lukemista >

13.01.2022

Kohti Suviseuroja

Tänä vuonna, jos Jumala suo, pääsemme viettämään Suviseuroja Lopen Räyskälässä. Millä mielin Suviseuroja järjestellään jaJatka lukemista >

31.08.2021

Mediatiedote

Lopen Suviseurojen 2022 verkkosivut avautuneet Viikonloppuna julkistettiin ensi kesän Suviseurojen visuaalinen ilme, seuramerkki sekä tunnuslause.Jatka lukemista >