Onko ensi kesänä Suviseuroja?

Onko ensi kesänä Suviseuroja?

– Lopullisen päätöksen Suviseurojen järjestämisestä tekee Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksen (SRK) hallinto noudattaen maamme hallituksen ja viranomaisten antamia ohjeita ja suosituksia. Kesän 2020 Suviseurojen järjestämisestä päätetään huhtikuun aikana, SRK:n johtokunnan puheenjohtaja Matti Taskila toteaa Suviseurojen järjestelyorganisaation hallinnon työryhmän 20.3. pitämän kokouksen jälkeen. 

– Valmistelemme Suviseuroja hyvässä yhteistyössä viranomaisten kanssa. Valmistelujen kannalta keskeistä on ihmisten terveys. Koronavirustilanteen vuoksi maassamme on poikkeusolot, joten seuraamme huolellisesti valtakunnallisesti annettuja linjauksia, päätoimikunnan puheenjohtaja Taisto Peltoniemi kuvaa tilannetta.

– Reisjärven Suviseurojen valmistelu on edennyt tähän asti erittäin myönteisesti. Lämmin kiitos kaikille vapaaehtoisille ja yhteistyökumppaneille. Toistaiseksi etenemme seurojen valmistelussa suunnitellun aikataulun mukaan. Tarkennamme suunnitelmia poikkeusoloja koskevien ohjeiden perusteella, päätoimikunnan varapuheenjohtaja Markku Poikkimäki kertoo.

Valmistelut etenevät, kenttätalkoiden pitää päästä alkamaan viimeistään toukokuun puolivälissä, jos Suviseurat pidetään kesäkuun lopussa

– Syksyn ja talven talkoiden jälkeen seurakenttä on hyvässä valmiudessa. Seura-alueella tarvitaan kuitenkin vielä paljon työtä rakenteiden pystyttämisessä. Kenttätalkoot pitäisi päästä aloittamaan viimeistään toukokuun puolivälissä, jotta juhlakaupunki saadaan valmiiksi ennen Suviseurojen suunniteltua alkamista, järjestelyosaston puheenjohtaja Jouko Luukkonen sanoo.

– Seurojen valmisteluun sisältyy monia sopimuksia yhteistyökumppaneiden kanssa. Tavarantoimittajien kanssa tehdään hyvää yhteistyötä muuttuvien olosuhteidenkin keskellä, huolto-osaston puheenjohtaja Mikko Tahkola toteaa.

Suviseurojen järjestelyorganisaation hallinnon työryhmä kokoontuu seuraavan kerran 15.4.2020 ja tiedottaa sen jälkeen päätöksistään.

Ajankohtaista

Uutisia ja tapahtumia Suviseuroista

25.04.2021

Olennainen on kirkastunut

Suviseurojen järjestäminen vaatii vastuuhenkilöiltä pitkän, monen vuoden sitoutumisen työtehtävään. Monille Reisjärven suviseuraorganisaation vastuuhenkilöille työrupeama alkoiJatka lukemista >

06.05.2020

Jos Jumala suo

Muhoksen Suviseurojen päätössanoissa viitattiin Reisjärven Suviseuroihin niin tutuilla sanoilla: ”Jos Jumala suo”. Siitä hetkestä alkoiJatka lukemista >