Suviseurat Reisjärvellä järjestetään radiossa ja verkossa

Suviseurat Reisjärvellä järjestetään radiossa ja verkossa

SRK:n Mediatiedote 16.4.2021

Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksen (SRK) johtokunta on tehnyt päätöksen Reisjärven Suviseurojen toteuttamisesta radiossa ja verkossa tulevana kesänä 2021. Suviseurat järjestetään alkuperäisen aikataulun mukaan 2.–5.7.2021. Radio- ja verkkoseurojen lähetyspaikkana toimii Reisjärven kristillinen opisto. 

Viime vuosina Suviseuroissa on käynyt noin 80 000 seuravierasta. Se on Pohjoismaiden suurin hengellinen kesätapahtuma, joka koronaviruspandemian vuoksi järjestetään tänäkin vuonna virtuaalisena radiossa ja verkossa. 

Suviseurat järjestetään SRK:n vuosikokouksen hyväksymän suunnitelman mukaan Reisjärvellä 2021, Lopella 2022, Kauhavalla 2023 ja Pudasjärvellä 2024. SRK selvitti myös mahdollisuutta siirtää edelleen vuodella eteenpäin Suviseurojen järjestelyvuoroja. 

– Keskustelujen jälkeen päädyttiin yhteiseen näkemykseen aikaisemmin hyväksytyn suunnitelman noudattamisesta. Uuteen siirtoon olisi liittynyt useita epävarmuustekijöitä, kuten solmitut aiesopimukset, lisäkulut ja yhteistyökumppanien omien suunnitelmien muuttuminen, SRK:n johtokunnan puheenjohtaja Matti Taskila toteaa.

Tulevan kesän seuroja on valmisteltu pitkään. Kenttäjärjestelyt ovat pitkällä ja taloudellinen panostus seurojen valmisteluihin on suuri. 

– Yleisötapahtuman valmistelutyössä on vuosien 2019–2021 aikana syntynyt merkittäviä kustannuksia. Toiveemme on saada valtionhallinnon tukea kenttäseurojen peruuntumisen aiheuttamaan tappioon, toteaa SRK:n pääsihteeri Juha Kaarivaara.

Suviseurat näkyvät ja kuuluvat jälleen

– Viime vuoden tapaan tulevana kesänä Suviseuroja ja muita kesän suuria seuroja on taas mahdollista kuunnella Kesäseuraradion välityksellä Suomessa ja ulkomailla. Suviseurat säilyttää kansainvälisen luonteensa, koska puheita tulkataan monille kielille, SRK:n viestintäpäällikkö Harri Vähäjylkkä kertoo.

Kesäseuraradion FM- ja nettiradion lähetykset toteutetaan 30.6.–9.8.2021.

– Kuluneen vuoden aikana monet rauhanyhdistykset ovat lähettäneet seuroja omilta toimitaloiltaan. Lisäksi SRK on lähettänyt ohjelmaa Youtube-kanavallaan pitkin kevättä. 

Juhannusseurat lähetetään etälähetyksenä Kallion leirikeskuksesta tänä kesänä, Vähäjylkkä lisää.

Reisjärvellä valmistaudutaan luottavaisin mielin erilaiseen toteutukseen 

Reisjärvellä, Haapajärvellä ja niiden lähialueella on valmisteltu jo pitkään Suviseuroja. 

– Monen vuoden ajan vastuuhenkilöt ja yhteistyökumppanit ovat tehneet valmisteluja peltoseurojen pitämistä varten. Jo viime keväänä esimerkiksi seurakenttä oli viimeistelyä vaille valmiina juhlavieraiden kokoontumista varten. Maailmanlaajuinen pandemia on muuttanut tilannetta. Suviseuravieraiden turvallisuus on niin keskeistä, että tehty päätös toteuttamistavasta on hyvin ymmärrettävä, järjestelyorganisaation päätoimikunnan varapuheenjohtaja Markku Poikkimäki kertoo. 

Päätoimikunta kokoontuu huhtikuun viimeisellä viikolla päättämään käytännön järjestelyistä uudessa tilanteessa. 

– Valmistelujen aikana työmme on perustunut luottamukseen, vastuullisuuteen ja armollisuuteen. Uuden edessä haluamme kantaa yhdessä vastuun järjestelyistä samojen periaatteiden pohjalta. Mielessäni on päällimmäisenä ilo ja kiitollisuus siitä, että Suviseurat voidaan järjestää. Vaikka kohtaamiset seurakentällä, yhdessä laulaminen ja puheiden kuunteleminen seurateltassa jäävätkin pois, on tulevienkin seurojen päätarkoitus Jumalan sanan julistaminen, rohkaisu uskomaan ja kutsu Jumalan valtakuntaan. Seuratunnus kertoo luottamuksemme syvimmän perustan: Herra, sinuun minä turvaan, Poikkimäki toteaa. 

Reisjärven Suviseurojen päätoimikunnan puheenjohtaja Taisto Peltoniemen tervehdys (https://youtu.be/JoppPYDpQ9U)

LISÄTIETOJA 

SRK:n johtokunnan puheenjohtaja Matti Taskila, puh. 044 087 1028, pääsihteeri Juha Kaarivaara, puh. 040 556 5947 ja viestintäpäällikkö Harri Vähäjylkkä, puh. 044 717 3814

Reisjärven Suviseurojen järjestelyorganisaation päätoimikunnan pj. Taisto Peltoniemi, puh. 0400 383 922 ja vpj. Markku Poikkimäki, puh. 040 582 2906

Suviseuroista löytyy lisää tietoja: 

www.suviseurat.fi

SRKnyt (YouTube, Facebook, Instagram)

Suviseurat (Twitter)

Ajankohtaista

Uutisia ja tapahtumia Suviseuroista

25.04.2021

Olennainen on kirkastunut

Suviseurojen järjestäminen vaatii vastuuhenkilöiltä pitkän, monen vuoden sitoutumisen työtehtävään. Monille Reisjärven suviseuraorganisaation vastuuhenkilöille työrupeama alkoiJatka lukemista >

06.05.2020

Jos Jumala suo

Muhoksen Suviseurojen päätössanoissa viitattiin Reisjärven Suviseuroihin niin tutuilla sanoilla: ”Jos Jumala suo”. Siitä hetkestä alkoiJatka lukemista >