Seuramerkki kertoo tunnuslauseesta

Seuramerkki kertoo tunnuslauseesta

Suviseurojen 2020 tunnuslause on Psalmien kirjasta: Herra, sinuun minä turvaan (Ps. 31:2).

– Nopeasti muuttuvan aikamme keskellä kohtaamme monia sellaisia ilmiöitä, joihin on vaikea vaikuttaa. Moni kokee vaativana sen, että tulisi luottaa itseensä, hallita monimutkaisia asioita ja kantaa niistä vastuuta, seuratoimikunnan puheenjohtaja Arto Paavola kertoo.

– Muutosten ja turvattomuuden keskellä seuratunnus muistuttaa pysyvästä turvasta ja luottamuksesta kaikkivaltiaan Jumalan huolenpitoon. Turvaaminen Jumalaan ei kuitenkaan tarkoita vastuuttomuutta. Jumalan sana opettaa uskomaan synnit anteeksi ja elämään Jumalan tahdon mukaisesti, Paavola muistuttaa.

Seuramerkkiin sisältyy symboliikkaa

Suviseurojen graafista ilmettä on suunnitellut kolmen henkilön tiimi Saara-Maria Tölli, Päivi Jyrinki ja Timo Veikko Kinnunen. Seuramerkkiin sisältyy symboliikkaa, joilla kuvataan seuratunnusta ja viimeistä kertaa peltoalueella järjestettäviä Reisjärven Suviseuroja.

– Merkissä istuu nuori ihmishahmo, joka pitää kädessään laulukirjaa, onhan seuratunnus Vanhan testamentin laulukirjasta, Psalmien kirjasta. Ihmishahmo nojaa kämmenen muotoiseen istuimeen, joka on vertauskuva luottamuksesta Jumalan johdatukseen ja huolenpitoon. Toisaalta asetelmassa on myös vertauskuva sanan kuulossa istumisesta ja Jumalan sanaan turvaamisesta, visuaalisesta ilmeestä vastaava Timo Kinnunen kuvailee.

– Ihmisen katse on kohollaan kohti taivaalla valaisevaa ristiä, mikä kuvastaa uskoa Kristukseen. Rististä heijastuu valo ihmishahmoon. Tämä valo kuvaa Jumalan armoa ja rakkautta ihmistä kohtaan, Kinnunen jatkaa.

Seuramerkin väreissä kestävä turva, elämä ja kasvu sekä Jeesuksen sovitustyö ja usko

Seuramerkin muoto muistuttaa latoa tai majaa, joka on vertauskuva Jumalan valtakunnasta kotina. Lato kertoo myös seura-alueesta. Suviseurat järjestetään suunnitelmien mukaan viimeistä kertaa peltoalueella.

– Seuramerkin väreistä harmaa kuvaa kalliota, Jumalan suomaa järkkymätöntä turvaa elämän kaikissa vaiheissa. Vihreä väri kuvaa elämää, kasvua ja kaikkea ajallista hyvää, jota Jumala antaa elämäämme. Vihreä väri kuvastaa myös peltoaluetta, jolla seurat järjestetään, opastetoimikuntaan kuuluva Kinnunen kertoo.

– Purppuranpunainen väri kuvastaa Jeesuksen sovitustyötä ja elämän kalleinta asiaa, uskoa. Purppura on vanha väri, jota pidettiin aikoinaan erityisen arvokkaana värinä ja sitä käytettiin vain kallisarvoisimmissa kankaissa.

Lisätietoja:

Arto Paavola, seuratoimikunnan puheenjohtaja, 040 500 1935
Timo Kinnunen, opastetoimikunta, 050 483 9454

Ajankohtaista

Uutisia ja tapahtumia Suviseuroista

25.04.2021

Olennainen on kirkastunut

Suviseurojen järjestäminen vaatii vastuuhenkilöiltä pitkän, monen vuoden sitoutumisen työtehtävään. Monille Reisjärven suviseuraorganisaation vastuuhenkilöille työrupeama alkoiJatka lukemista >

06.05.2020

Jos Jumala suo

Muhoksen Suviseurojen päätössanoissa viitattiin Reisjärven Suviseuroihin niin tutuilla sanoilla: ”Jos Jumala suo”. Siitä hetkestä alkoiJatka lukemista >