Suviseurat on kansainvälinen tapahtuma

Suviseurat on kansainvälinen tapahtuma

Suviseurat on lähetystapahtuma.
– Seuroihin saapuu väkeä monista maista. Muhoksella oli seuravieraita 40 eri maasta, ja tapahtumaa seurattiin Kesäseuraradion kautta lähes 70 maassa. Suviseuroissa saarnat tulkataan kahdeksalle eri kielelle. Tulkkaukset on kuultavissa myös netin kautta. Ulkomaisille seuravieraille on kansainvälisyyspalvelu, SRK:n viestintäpäällikkö Olli Lohi kertoo.

Suviseurat on SRK:lle myös mediatapahtuma. 
– Kutsu seuroihin koskee kaikkia. Seuroissa keskeinen sanoma on syntien anteeksiantamuksen evankeliumi. Viime vuosina on ollut ilo seurata, miten lähialueen ihmiset ovat saapuneet seuroihin.

– Haluamme palvella mediaa. Koemme, että toimittajat ovat meidän yhteistyökumppaneita Pohjoismaiden suurimman hengellisen tapahtuman uutisoinnissa. 

Suviseurojen aikana pidetään kaksi suurta kokousta.
– Suviseurat ovat alun perin muotoutuneet vuosikokousseurojen yhteyteen. Seurojen aikana järjestetään SRK:n Vuosikokous sekä Puhujien ja seurakuntavanhinten kokous. Vuosikokouksessa linjataan ja suunnitellaan toimintaa sekä valitaan vastuuhenkilöitä yhdistyksen hallintoon. Puhujien ja seurakuntavanhinten kokouksessa keskustellaan ajankohtaisista asioista. 

– Suviseurojen aikana vuosikokouksen jälkeen järjestämme mediatapaamisen, jossa on mahdollisuus keskustella SRK:n toimintaan ja vanhoillislestadiolaiseen herätysliikkeeseen liittyvistä ajankohtaisista asioista.

SRK:n viestinnän teemana vuonna 2020 on ”Osallisuus ja yhteys”. Tähän liittyvä Ajankohtaista-kirja julkistetaan Suviseurojen yhteydessä.
– SRK:n tehtävä on julistaa evankeliumia, yhdistää uskovaisia, tukea rauhanyhdistyksiä ja palvella kaikkia. Tavoitteenamme on olla ajanmukainen kansainvälinen toimija, joka välittää muuttumatonta raamatullista sanomaa, Olli Lohi tiivistää.

Lisätiedot:

Olli Lohi, SRK:n viestintäpäällikkö, 044 757 0056

Ajankohtaista

Uutisia ja tapahtumia Suviseuroista

25.04.2021

Olennainen on kirkastunut

Suviseurojen järjestäminen vaatii vastuuhenkilöiltä pitkän, monen vuoden sitoutumisen työtehtävään. Monille Reisjärven suviseuraorganisaation vastuuhenkilöille työrupeama alkoiJatka lukemista >

06.05.2020

Jos Jumala suo

Muhoksen Suviseurojen päätössanoissa viitattiin Reisjärven Suviseuroihin niin tutuilla sanoilla: ”Jos Jumala suo”. Siitä hetkestä alkoiJatka lukemista >